Etusivu > Uutiset > 2016 > 09 > Kotihoidon asiakkaiden kansalaisraati peruttu – ei ilmoittautuneita

Kotihoidon asiakkaiden kansalaisraati peruttu – ei ilmoittautuneita

(29.09.2016 13:07 Salla Rajala / päivitetty 29.09.2016 13:07)

Kotihoidon asiakkaille suunniteltu kansalaisraati on peruttu. Raatia puuhanneet Porin perusturvakeskus, Satakunnan ammattikorkeakoulu, sosiaalialan osaamiskeskus Pikassos, Porin vanhusneuvosto ja Satakunnan vanhustuki ry tekivät päätöksen raadin väliin jättämisestä 28. syyskuuta ilmoittautumisajan päätyttyä.

– Halusimme tänä vuonna suunnata ikäihmisten kansalaisraadin kotihoidon asiakkaille, jotta saisimme aitoa palautetta ja keskustelua palvelujärjestelmän toiminnasta. Esitteet ja tiedotteet raadista jaettiin kotihoidon työntekijöiden kautta kaikille kotihoidon säännöllisen palvelun asiakkaille. Yhtään ilmoittautumista ei kuitenkaan tullut, vanhuspalvelluiden johtaja Pirjo Rehula kertoo.

Järjestäjät laajensivat ilmoittautumisen loppuvaiheessa raadin kohderyhmää myös tukipalveluasiakkaisiin. Sekään ei tuottanut tulosta.

– Ainoastaan muutama aiemmin raadissa mukana ollut ilmaisi kiinnostuksensa mukanaoloon myös tänä vuonna.

Kansalaisraati oli tarkoitus toteuttaa kolmepäiväisenä lokakuun alkupuolella. Siihen haettiin 20:ta yli 75-vuotiasta jäsentä Porista, Ulvilasta ja Merikarvialta.

Peruuntunut raati korvataan Satasoten valmistelussa mukana olevien kuntien kuulemistilaisuuksilla.


Hakusana