Etusivu > Uutiset > 2016 > 09 > Matkailun tulot kasvaneet Satakunnassa

Matkailun tulot kasvaneet Satakunnassa

(19.09.2016 13:21 Saija Laaksovirta / päivitetty 19.09.2016 13:21)

Yli puolet Satakunnan matkailutulosta syntyy Porissa. Tuore tutkimus osoittaa, että matkailu tuo kokonaisuudessaan lähes 340 miljoonaa euroa vuodessa Satakuntaan. Talouden yleisestä taantumasta huolimatta matkailutulo Satakunnassa on kasvanut viime vuosina tasaisesti.

Vuosi 2013 oli alueella matkailun huippuvuosi, jonka jälkeen on palattu tasaisempaan loivaan kasvuun. Vuoden 2015 arvio lupailee matkailutulon edelleen kasvavan.

- Matkailu on montaa muuta alaa vakaampi talouden suhdannevaihteluissa. Tämä johtuu esimerkiksi siitä, että Satakunnassa matkailutulo syntyy suureen määrään pieniä yrityksiä, joten muutokset yhden yrityksen osalta eivät vaikuta alaan niin dramaattisesti kuin esimerkiksi suuren teollisuusyrityksen vetäytyminen alueelta. Matkailualalla on kuitenkin runsaasti kasvuvaraa, toteaa tutkija Saku Vähäsantanen.

Porin seutukunnan matkailutulon osuus koko Satakunnan välittömästä matkailutulosta vuonna 2014 oli lähes 65 % eli 158 miljoonaa euroa. Porin seudun osuus Satakunnan matkailun henkilöstöstä oli 62 %. Henkilötyövuosissa tämä tarkoittaa 1081 henkilötyövuotta.

Matkailutulo ja -työllisyys Satakunnassa, sen seutukunnissa ja Porin seudun kunnissa 2009–2015 –tutkimuksen mukaan Satakunnan kokonaismatkailutulo vuonna 2014 oli 333,5 miljoonaa euroa ja kokonaismatkailutyöllisyys 2143 henkilötyövuotta maakunnan yrityksissä. Vuoden 2015 ennakkotietojen mukaan vastaavien lukujen arvioidaan olevan 337,9 miljoonaa euroa sekä 2112 henkilötyövuotta. Kokonaismatkailutulossa on välittömien matkailutulojen ohella huomioitu välilliset vaikutukset, 89,8 miljoonaa euroa. Matkailu tuo siis tuloja monelle toimialalle.

- Tutkimus tuo esille tärkeää tietoa matkailuelinkeinon tilanteesta maakunnassa, toteaa myynti- ja markkinointijohtaja Maria Suomivirta Porin Seudun Matkailu Oy Maisasta.

Jokainen matkailun luoma liikevaihtomiljoona saa aikaan 7,3 henkilötyövuotta maakunnan yrityksiin. Mikäli matkailuala jatkaa kasvua, voi alueelle syntyä uusia työpaikkoja. Kasvumahdollisuuksia on erityisesti kansainvälisessä matkailussa.

Tutkimukseen on käytetty vuonna 2011 kehitettyä alueellisesti räätälöityä matkailutulon ja -työllisyyden mallia (ALMAnum). Tutkimuksen on tilannut Lounaisrannikon yhteistyöhanke (LOURA), jossa Porin ja Rauman kaupungit ovat mukana. Tutkimuksen ovat tehneet tutkijat Ari Karppinen ja Saku Vähäsantanen. Matkailun talousvaikutustutkimus tehtiin Satakunnan osalta nyt toista kertaa.

kuva Kuva: Katri Ojala


Hakusana