Etusivu > Uutiset > 2016 > 10 > Kaupunki uudistaa yleishallinnon avustusten myöntämismenettelyä

Kaupunki uudistaa yleishallinnon avustusten myöntämismenettelyä

(31.10.2016 14:59 Tiina.J Lehtonen / päivitetty 31.10.2016 14:59)

Avustusten haku- ja myöntämiskäytäntöä aikaistetaan jatkossa siten, että vuoden 2017 yleishallinnon avustukset kuulutetaan haettavaksi lokakuun 2016 lopussa ja hakuaika päättyy marraskuun lopussa 2016.

Kulttuurilautakunnan ja vapaa-aikalautakunnan myöntämien avustuksien osalta hakumenettely ei muutu.

Yleishallinnon avustukset valmistellaan taloushallinnossa joulukuun aikana ja kaupunginhallitus päättää jaettavista avustuksista tammikuun 2017 alussa. Tämän jälkeen avustukset maksetaan välittömästi. Avustusten kokonaismäärärahan euromääräinen taso on samaa suuruusluokkaa kuin vuonna 2016.

Yleishallinnon avustusten myöntämisessä luovutaan lisäksi jaottelusta toiminta- ja kohdeavustuksiin. Vuodesta 2017 lukien myönnettävinä avustusmuotoina ovat vain toiminta-avustus ja vuokra-avustus

Uudistettu yleishallinnon avustusten hakukaavake löytyy nyt osoitteesta pori.fi/asiointi/lomakkeet.


Hakusana