Etusivu > Uutiset > 2016 > 12 > #poriuudistuu: Kävelykadun ilmeen takana on monta tekijää

#poriuudistuu: Kävelykadun ilmeen takana on monta tekijää

(09.12.2016 16:28 Tiina.J Lehtonen / päivitetty 14.12.2016 14:07 Salla Rajala)

Kävelykadun ilme on eheämpi uusien jouluvalojen ansiosta. Siitä huolimatta kadun visuaalisuutta kehitetään edelleen kaupungin, Kävis-organisaation ja yritysten yhteistyöllä.

- Yksinkertainen on kaunista. Näin ajattelimme yhdessä kaupungin katu- ja puistosuunnittelun kanssa, kun mietimme kävelykadun uutta jouluvalaistusta, kertoo Kävis-organisaation toiminnanjohtaja Kirsi Sainio-Lehtimäki.

Kokonaisuudessaan kävelykadun jouluvalaistus ei ole vielä valmis, sillä kadun muu remonttikin on vielä kesken. Nortamonkadun ja Eetunaukion välinen osio on kävelykadun osalta kunnossa, mutta Eetunaukion ja Liisankadun väliin ollaan tulevaisuudessa esimerkiksi istuttamassa vielä puita.

- Kävelykadun ehostusta on tehty pienissä pätkissä ja se tietenkin näkyy vielä jouluvalaistuksessakin. Kun kaikki puut on istutettu ja katu kokonaisuudessaan sähköistetty, voidaan jouluvalojen määrää tulevaisuudessa lisätä. Olosuhteisiin nähden, katu näyttää jo nyt ihan hyvältä, sanoo Sainio-Lehtimäki.

kuva Kuva: Heli Koskela

Kävelykatu 40-vuotta

Ensi vuonna Suomen ensimmäistä asemakaavaan merkittyä kävelykatua juhlitaan 40-vuotisjuhlavuoden kunniaksi juuri meillä Porissa. Juhlavuoden ja kesän 2018 suuren tapahtumakirjon vuoksi kävelykadun yhteistyökuvioita laajennetaan kaupungin suuntaan.

- Tarkoituksena on tehdä vielä kunnollinen ryhtiliike kävelykadun visuaalisen ilmeen eteen. Lyhtypylväät suoristetaan ja valot laitetaan palamaan koko kävelykadun mitalta. Kyllä juhlakalun pitää näyttää edustavalta kun juhlitaan pyöreitä vuosia, muistuttaa Sainio-Lehtimäki.

Kaupungilla on merkittävä asema kävelykadun visuaalisen ilmeen edistäjänä, mutta myös alueen yrittäjillä ja asiakkailla on tärkeä rooli siistin kokonaisilmeen luomisessa. Sainio-Lehtimäki peräänkuuluttaa erityisesti yrityksiä miettimään omien näyteikkunoidensa ja terassiensa ilmettä.

- Sillä on suuri merkitys onko näyteikkunoiden ilmeeseen ja valaistukseen panostettu, samoin aukinaiset ovet, terassien houkuttelevuus ja kiinteistöyhtiöiden kerrostalot näkyvät kokonaisilmeessä. Myös kävelykadun käyttäjät ovat tärkeässä asemassa huolehtimassa siitä, että katu pysyy siistinä, roskat laitetaan roskikseen ja pyörät ovat niillä kuuluvilla paikoilla. Jokainen meistä voi osaltaan edistää kävelykadun viihtyvyyttä ja visuaalista ilmettä.

Ennen juhlavuotta kävelykadulla kuitenkin tapahtuu. Käviksellä järjestetään Satakuntalainen joulutori 16.-22.12. ja Tuomaan markkinat 21.-22.12. Tapahtumissa mukana muun muassa Joulupukki, alpakoita ja musiikkiesityksiä. Luvassa siis elämyksiä koko perheelle.

#poriuudistuu-haasteessa kerättiin ideoita ja tarinoita kaupunkilaisilta tulevaisuuden Porin kehittämiseen. Haaste päättyi loka-marraskuun vaihteessa. Nyt keräämme vastauksia kaupunkiorganisaatiosta kaupunkilaisten ehdotuksiin ja ideoihin ja kirjoitamme niistä #poriuudistuu-sivulla.


Hakusana