Etusivu > Uutiset > 2017 > 02 > Myyntivoitot, kilpailukykysopimus ja lomautukset käänsivät Porin talouden plussalle

Myyntivoitot, kilpailukykysopimus ja lomautukset käänsivät Porin talouden plussalle

(13.02.2017 16:20 Salla Rajala / päivitetty 13.02.2017 16:20)

Porin kaupunki teki viime vuonna 9,8 miljoonaa euroa ylijäämäisen tuloksen. Alkuperäisessä talousarviossa tavoitteeksi oli asetettu nollatulos.

Toiminnan ja investointien rahavirta oli noin 11 miljoonaa euroa. Sen ansiosta lainakantaa voitiin lyhentää noin 16 miljoonalla eurolla.

– Valtuustosopimuksen mukaisesti taloudelliseksi tavoitteeksi on asetettu positiivinen kassavirta siten, ettei kaupungin lainakanta kasva. Vuonna 2016 tavoite toteutui. Se luo hyvän pohjan myös vuodelle 2017, kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen arvioi.

Porin taloutta vahvistivat myyntivoitot, jotka olivat yli 7 miljoona euroa suunniteltua suuremmat. Summasta yli 4 miljoona euroa muodostui vuokratonttien myynnistä. Kilpailukykysopimuksen vaikutus tulokseen oli noin 2,5 miljoonan euroa.

Henkilöstömenot olivat yli 13 miljoonaa euroa edellisvuotta pienemmät. Tästä henkilöstön lomauttamisella ja talkoovapailla saavutettiin suoraan 4,7 miljoonaa euroa.

– Ilman kaupunginhallituksen heinäkuussa päättämiä talouden sopeuttamistoimenpiteitä kaupungin toiminnallinen tulos olisi ollut negatiivinen, Luukkonen sanoo.

Hallintokuntakohtaisia lisämäärärahoja myönnettiin poikkeuksellisen vähän. Ainoastaan toimitila-taseyksikön ja työllisyydenhoidon osalta jouduttiin tekemään merkittäviä määrärahalisäyksiä.

Luukkosen mukaan panostukset työllisyydenhoitoon ovat kuitenkin tuottaneet hyvää tulosta.

– Työllisyydenhoidon menot olivat huomattavasti edellisvuotta pienemmät. Työmarkkinatuen kuntaosuudet eli niin sanotut sakkomaksut laskivat 1,3 miljoonaa euroa.

Luvut käyvät ilmi tilinpäätöksen ennakkotiedoista. Kaupunginhallitus käsittelee selvityksen lomautusten vaikutuksista 20. helmikuuta. Tilinpäätöksen se allekirjoittaa 27. maaliskuuta.


Hakusana