Etusivu > Uutiset > 2017 > 03 > Hassutteleva #poriuudistuu-testi tehty jo 4000 kertaa

Hassutteleva #poriuudistuu-testi tehty jo 4000 kertaa

(30.03.2017 08:44 Salla Rajala / päivitetty 30.03.2017 08:45)

Humoristinen #poriuudistuu-testi innostaa mukaan Porin brändityöhön. Porin ja porilaisuuden ydintä selvittävää testiä on tehty jo miltei 4 000 kertaa.

Porin kaupungilla lukuun ollaan tyytyväisiä.

- Testin tekemiseen on kannustettu niin kantaporilaisia, paluumuuttajaporilaisia, maahanmuuttajaporilaisia, entisiä porilaisia, tulevia porilaisia kuin Pori-turistejakin. He ovat tarttuneet haasteeseen hienosti ja myös jakaneet vastausten pohjalta räätälöityjä Pori-tarinoita sosiaalisessa mediassa. Osallistamistapa on ollut ihmisten mieliin ja nostanut organisaatiouudistuksen ja uudenlaiset toimintatavat puheenaiheiksi. Vuorovaikutteiselle tekemiselle on selkeästi tilausta, viestintäpäällikkö Salla Rajala sanoo.

Valtaosa vastaajista katsoo porilaisessa mielenmaisemassa korostuvan ylpeyden ja kuvaa porilaista asennetta itsepäiseksi, luovaan hulluuteen taipuvaksi ja periaksiantamattomaksi. Väreistä korostuvat sininen, punainen sekä vihreä ja henkilöistä Leo-Pekka Tähti, Joonas Nordman sekä Jorma Uotinen. Porilaisinta ravintoa on makkaraperunat/grillimättö.

Testin tuottamaa tietoa hyödynnetään brändityön lähtökohtina.

- Tulemme vastausten pohjalta haastamaan lähiviikkoina henkilöstöä ja kaupunkilaisia kertomaan, mihin suuntaan etenemme. Tuo vaihe on ensimmäistä astetta vakavampi, vaikka liian ryppyotsaisiksi emme heittäydy silloinkaan, Rajala paljastaa.

Osoitteesta poriuudistuu.fi löytyvä testi on avoinna huhtikuulle. Päivitetty brändi otetaan käyttöön kesäkuussa samalla, kun Porin kaupungin organisaatiouudistus astuu voimaan.

Kumppanina brändiuudistuksessa toimii porilaishelsinkiläinen mainostoimisto Staart.


Hakusana