Etusivu > Uutiset > 2017 > 04 > Porissa lapsilla mahdollisuus äänestää leikkimielisesti vaalipäivänä

Porissa lapsilla mahdollisuus äänestää leikkimielisesti vaalipäivänä

(06.04.2017 09:33 Marika Virtanen / päivitetty 06.04.2017 10:26)

Porin kaupunki järjestää lapsille oman leikkimielisen äänestyksen, jossa vaalipäivänä vanhempien mukaan äänestämään lähtevät lapset voivat äänestää omaa suosikkiaan ehdokkaaksi vaaleihin. Lasten äänestyspaikkoja on järjestetty muuttuneisiin äänestyspaikkoihin eli nuorisotalolle, Winnovalle, Kaarisillan sekä Itä-Porin yhtenäiskouluihin.

Idea lähti liikkeelle Facebook-päivityksestä. Eräs äiti tuskaili lapsensa suuttumusta, kun hän ei ollut saanut tiputtaa äidin äänestyslipuketta vaaliuurnaan.

– Lapset eivät välttämättä ymmärrä, miksi vaaleissa on tärkeää, että äänestämisessä kaikki menee tietyn protokollan mukaan. Nyt lapsilla on mahdollisuus äänestyspaikan aulassa äänestää viidestä vaihtoehdosta; Jäte-vaakusta, karhusta, Angry Birdsistä, Aulis-pöllöstä tai Viksu-variksesta mieluisansa ehdokas vaaleihin, kertoo viestintäsuunnittelija Marika Virtanen.

Äänestyksessä lapsi laittaa oman suosikkinsa numeron äänestyslipuketta kuvaavalle paperille ja voi pudottaa sen pahviseen vaaliuurnaan. Tämän äänestyslipukkeen voi halutessaan viedä myös mukanaan kotiin.




Hakusana