Etusivu > Uutiset > 2017 > 05 > Ihan kukassa –floristiryhmä lahjoitti rahaa päivätoimintakeskus Mistelille

Ihan kukassa –floristiryhmä lahjoitti rahaa päivätoimintakeskus Mistelille

(26.05.2017 08:02 Elli-Mari Sulonen / päivitetty 26.05.2017 08:02)

Porin kaupungin päivätoimintakeskus Misteli sai Ihan kukassa –ryhmältä 1125 € lahjoituksen. Lahjoituksella järjestetään Mistelin asiakkaille rentouttavaa ja terapeuttista toimintaa.

– Koko lahjoitussumma tulee Mistelin päivätoiminnan asiakkaiden hyväksi. Sillä hankitaan Mistelin sisäpihalle uusia kukkia ja kasveja, joita asiakkaat pääsevät istuttamaan ja hoitamaan. Lisäksi ostetaan musiikkivälineitä, koska erilaiset musiikkituokiot ovat asiakkaiden keskuudessa suosittuja, Mistelin vastaava ohjaaja Katja Mäntynen kertoo.

Ihan kukassa on Porin ja ympäryskuntien kukkakauppiaiden ja floristien aktiiviporukka. He ovat jo usean vuoden ajan lahjoittaneet myyntituottojaan eri paikkoihin.

– Aikoinaan mietimme, miten voisimme lahjoittaa hyvää muille, kun saimme itse kukkia lahjoituksena ja myimme niitä messuilla, Ihan kukassa –ryhmän aktiivijäsen Katri Sundvall sanoo.

Aiemmin lahjoituksia on annettu muun muassa lasten psykiatriselle osastolle, sosiaali- ja perhepalveluiden perhetyölle, Syöpykät-lapsisyöpäpotilasperheiden kerholle ja Satakunnan isovanhemmat ry:lle. Tänä vuonna lahjoitus haluttiin antaa vammaistyölle.

– Olemme todella kiitollisia Ihan kukassa –porukalle. Tällainen lahjoitus tuntuu hienolta ja tulee tarpeeseen. Hienoa että tällaista välittämistä löytyy, Mäntynen kiittää.

kuva

Ihan kukassa –ryhmä luovutti lahjoituksen Misteliin 23.5.2017 kasvien kera.
Kuvassa alhaalla vasemmalta: Hannele Mäkelä, Johanna Ahokas, ohjaaja Suvi Saari (Misteli)
ja Nelli Vanhanen (Misteli).
Ylhäällä vasemmalta: Katri Sundvall, Miia Granö (Misteli), Miia Lehti ja Sari Heino.
Kuva: Tommi Linho (Misteli)


Hakusana