Etusivu > Uutiset > 2017 > 07 > Saaristoasiainneuvottelukunta vierailee Porissa

Saaristoasiainneuvottelukunta vierailee Porissa

(24.07.2017 08:21 Marika Virtanen / päivitetty 24.07.2017 08:22)

Saaristoasiainneuvottelukunta saapuu Poriin elokuussa. Se tapaa Porin kaupungin ja Satakuntaliiton edustajia 8.-9. elokuuta ja pitää vuotuisen kesäkokouksensa, ensimmäistä kertaa Satakunnassa.

Neuvottelukunta koostuu päätoimisesta pääsihteeristä ja sihteeristöstä, jotka edustavat ministeriöitä, valtion laitoksia ja maakunnallisia liittoja sekä kuntia ja elinkeinoelämää. Vierailun aikana on tarkoitus keskustella saaristo-ohjelmasta sekä saaristoon liittyvistä kehittämisasioista. Lisäksi neuvottelukunta tutustuu Porin saaristoalueeseen.

Pori nimettiin vuoden 2015 lopulla saaristo-osakunnaksi Porin kaupungin ja Satakuntaliiton tekemän esityksen pohjalta. Saaristo-osakunnan aseman saamisen odotetaan avaavan uusia rahoitus- ja tukimahdollisuuksia saaristolaisuudesta aiheutuviin kustannuksiin. Vuonna 2017 Pori kaupunki saa valtionosuuksissa saaristolisää 316 316 euroa.

Saaristokuntaa koskevia säännöksiä sovelletaan Porissa Reposaareen sekä saariin, joihin ei ole kiinteää tieyhteyttä. Saaristolaki velvoittaa valtion ja kunnat toimimaan saariston elinkeinojen, liikenneyhteyksien, palvelujen ja ympäristön turvaamisen puolesta.


Hakusana