Etusivu > Uutiset > 2017 > 07 > Yyterin edustalle asennetaan koelaituri ja koepaaluja

Yyterin edustalle asennetaan koelaituri ja koepaaluja

(28.07.2017 11:23 Marika Virtanen / päivitetty 01.08.2017 14:48)

Yyterin uimarannan edustalle tullaan asentamaan 31. heinäkuuta alkavan viikon alkupuolella 30 metriä pitkä ja kolme metriä leveä kelluva ponttoonilaituri. Kyseessä on syksyyn asti vedessä oleva koelaituri, jonka avulla tutkitaan pysyvän laiturin sijoitusmahdollisuutta.

– Yyterin edusta on luonnonolosuhteiltaan haastava, koska alue sijaitsee avoimen meren vaikutusalueella. Vastarannalla sijaitsee Ruotsi, joten aallokko ja esimerkiksi ahtojäät sekä jäät yleensä asettavat rakennettavalle laiturille erikoisvaatimuksia. Rakentamisessa pitää ottaa huomioon myös Natura-alue ja moninainen virkistyskäyttö. Yyterissä käy esimerkiksi uimareita, surffareita ja pienveneilijöitä. Kaikilla ryhmillä on omat tarpeensa rannan käyttöön, toteaa erityisasiantuntija Matti Lankiniemi.

Laiturin rakentaminen edellyttää vesilain mukaista lupaa. Luvan saantimahdollisuudesta on neuvoteltu Varsinais-Suomen Ely-keskuksen kanssa ja neuvottelussa on päädytty koerakenteiden asentamiseen alueelle ennen lupahakemuksen jättämistä sekä Natura-arvion laatimiseen.

Porin kaupunki asentaa koelaiturin uimarannan edustalle noin 1,5 metrin syvyyteen ja 150 metrin etäisyydelle rannasta. Laituri siirretään Reposaaren edustalta, jossa se on sijainnut useita vuosia käyttämättömänä lähinnä vierasveneilijöitä palvelevana laiturina.

– Lisäksi mereen asennetaan puupaaluja, joiden avulla yhdessä laiturin kanssa tutkitaan lähinnä hiekan kerääntymistä merivirtojen vaikutuksesta erilaisiin rakenteisiin. Sekä laituri että paalut merkitään näkyvillä heijastimilla tai lipuilla, lupaa Lankiniemi.


Hakusana