Etusivu > Uutiset > 2017 > 09 > Maan johtaviin kuuluva konsultti tekemään Yyterin Natura-arviointia

Maan johtaviin kuuluva konsultti tekemään Yyterin Natura-arviointia

(27.09.2017 13:09 Marika Virtanen / päivitetty 27.09.2017 13:09)

Porin kaupunki on valinnut maan johtaviin kuuluvan ja vesistörakentamiseen erikoistuneen konsultin laatimaan Yyterin laiturihankkeeseen liittyvän Natura-arvioinnin ja alustavat laiturisuunnitelmat. Työn odotetaan valmistuvan marraskuun loppuun mennessä.

– Olemme valinneet konsulttiyhtiö Sito Oy:n selvittämään laiturin rakentamisen vaikutuksia Natura-alueen luontotyyppeihin, kuten dyyneihin ja vedenalaisiin hiekkasärkkiin, kertoo erityisasiantuntija Matti Lankiniemi Porin kaupungilta.

Yyterin hiekkasärkkien edusta kuuluu Preiviikinlahden Natura 2000 -alueeseen, joka on erittäin merkittävä alue sekä luontoarvoiltaan että virkistyskohteena. Yyterin santojen avoin dyynialue on Etelä-Suomen laajin yhtenäinen ja yhä aktiivinen alue sekä yksi merkittävimmistä uhanalaisten dyyniluontotyyppien suojelukohteista.

– Tämän vuoksi on tärkeää, että suunnitelman toteuttamiskelpoisuutta punnitaan erityisesti ympäristönäkökulmasta, toteaa Lankiniemi.

Vesistövaikutuksia selvitetään alueelle laadittavalla virtaus- ja vedenlaatumallilla. Tämän avulla selvitetään erilaisten laiturivaihtoehtojen aiheuttamia muutoksia virtauksiin, hiekkadyyneihin ja roskien kertymiseen.

– Tarkoituksena on löytää mahdollisimman hyvä sijoituspaikka ja rakennevaihtoehto laiturille. Vaikutusarviotyössä on mukana kokeneita luonto-, dyyni- ja vesistöasiantuntijoita ja laiturisuunnittelijoita, sanoo Lankiniemi.


Hakusana