Etusivu > Uutiset > 2017 > 09 > Ohjusvene PGG Pori saapuu jälleen Reposaareen

Ohjusvene PGG Pori saapuu jälleen Reposaareen

(21.09.2017 07:59 Marika Virtanen / päivitetty 21.09.2017 07:59)

Porin päivän kunniaksi Ohjusvene PGG Pori on perinteisesti kutsuttu vierailulle kummikaupunkiinsa. Ohjusvene miehistöineen saapuu Porin Reposaareen perjantaina 22.9. ja lauantaina 23.9. myös yleisöllä on mahdollisuus päästä tutustumaan veneeseen tarkemmin.

kuva Kuva: Rannikkolaivasto/Coastal Fleet
Ohjusveneen tukikohta on Upinniemessä Kirkkonummella. Matka Poriin kestää noin 12 tuntia. Ohjusvene rantautuu Reposaaren kalasatamaan. Lauantaina 23. syyskuuta kello 11–15 ohjusveneellä on avoimet ovet, jolloin yleisö on tervetullut tutustumaan veneeseen sekä miehistöön.

– Ohjusveneen avoimet ovet ovat olleet suosittuja. Viime vuonna kävijöitä oli ennätysmäärä, miltei 800, kertoo aluksen päällikkö Tuomas Kuosmanen.

Kuosmanen muistuttaa, että laukut ja reput on hyvä jättää kotiin tai autoon ennen ohjusveneelle tuloa, sillä niitä ei saa viedä veneeseen.

Ohjusveneen henkilöstö odottaa jo innolla Porin päivän matkaa. Avoimien ovien järjestämisen lisäksi he pyörähtävät lauantain torijuhlassa.

– Odotamme jo innolla Porin päivää. Pori on loistava kummikaupunki ja porilaiset kiinnostavia ihmisiä. Meitäkin näkee siellä suunnalla kuitenkin aika harvoin.

Ensimmäisen kerran laivasto vieraili Porin päivillä vuonna 1969, jolloin Porin Jokisatamassa esittäytyi yleisölle miinalaiva Ruotsinsalmi sekä raivaajat Rihtniemi ja Ruissalo.

Porissa laivaston vierailuun liittyy laivaston edustajien kunniakäynti torpedovene S2:n muistomerkillä (Myrsky, veistäjä Wäinö Aaltonen) Reposaaren kirkon edustalla.

Tietoa ohjusveneestä

  • Uppouma 250 tonnia
  • Pituus 51 metriä
  • Leveys 8 metriä
  • Syväys 2 metriä
  • Nopeus 30 solmua
  • Valvontatutka, tulenjohtoseurain, elektronisen sodankäynnin järjestelmät
  • Miehistö 27 henkilöä


Hakusana