Etusivu > Uutiset > 2017 > 09 > Sivistystoimialan taloutta tarve tasapainottaa ensi vuonna puolellatoista miljoonalla eurolla

Sivistystoimialan taloutta tarve tasapainottaa ensi vuonna puolellatoista miljoonalla eurolla

(01.09.2017 09:24 Elli-Mari Sulonen / päivitetty 01.09.2017 09:25)

Porin sivistystoimialan vuoden 2018 talousarviossa on tasapainotettavana 1,5 miljoonan euron määrärahavaje. Tämä aiheutuu pääasiassa varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen vähenemisestä.

Vuoden 2018 alusta asiakasmaksut laskevat etenkin pieni- ja keskituloisilta perheiltä, joilla on useampi lapsi varhaiskasvatuksen piirissä. Kenenkään maksut eivät nouse.

Merkittävimpinä talouden tasapainottamiskeinoina sivistyslautakunnalle esitetään kodinhoidon tuen kuntalisän poistamista sekä varhaiskasvatuksen ryhmäkoon kasvattamista. Kodinhoidon tuen kuntalisän poistaminen koskee alle kolmevuotiaita lapsia, joilla jompikumpi vanhemmista hoitaa lasta kotona. Kodinhoidon tuen kuntalisä ei ole lakisääteinen tukimuoto.

Porissa kuntalisää on maksettu 75 euroa kuukaudessa perhettä kohden. Kuntalisän poiston säästövaikutusarvio on 720 000 euroa.

Varhaiskasvatuksen ryhmäkoon kasvattamisen osalta toimialajohtaja esittää, että jatkossa yhden aikuisen vastattavana on maksimissaan kahdeksan lasta. Tällä hetkellä henkilöstömitoitus on yksi aikuinen seitsemää lasta kohden. Ryhmäkoon kasvattamisen säästövaikutusarvio on 567 000 euroa.

Porin sivistyslautakunta päättää toimialan ensi vuoden talousarviosta 4. syyskuuta pidettävässä kokouksessa.


Hakusana