Etusivu > Uutiset > 2017 > 10 > Meri-Porin ja Maantiekadun putkirikot aiheuttaneet muutoksia hanaveteen

Meri-Porin ja Maantiekadun putkirikot aiheuttaneet muutoksia hanaveteen

(04.10.2017 08:23 Marika Virtanen / päivitetty 04.10.2017 08:23)

Illan ja yön aikana on ollut putkirikkoja Meri-Porissa ja Maantiekadulla. Meri-Porin putki on saatu korjattua ja jakelu palaa ennalleen aamuvarhain. Harjakankaan veden vaihtuminen verkostoon kestää jonkin aikaa.

Maantiekadulla rikkoutuneen vesijohtoputken korjaustyöt ovat alkaneet vuodon sulkemisen jälkeen. Korjaustyöt saadaan valmiiksi päivän aikana. Vuodoista valuneet isot vesimäärät ovat aiheuttaneet virtaussuuntien muutoksia ja terveydelle vaarattoman putkistosakan liikkeelle lähtöä. Päivän aikana voi sameaa tai ruskeaa vettä tulla eri puolilla kaupunkia. Juoksuttaminen nopeuttaa veden kirkastumista.

Illalla rikkoutunut Meri-Poriin johtava putki on aiheuttanut heikkoa painetta Pihlavan alueelle ja parinkymmenen talouden vesikatkon Kähkösen aukeella. Putken korjauksen ajaksi vesi Meri-Porin alueelle on otettu Porin Veden varalaitoksena toimivalta Venator Oy:ltä, jonka vesi on laadultaan hyvää talousvettä mutta poikkeaa maultaan totutusta.

Porin Vesi pahoittelee teknisten ongelmien aiheuttamaa haitta asiakkailleen.


Hakusana