Tulosta Tulosta
A A
pori.fi / Liikunta ja vapaa-aika / Avustukset / Liikuntapaikka- ja toimitila-avustukset

Liikuntapaikka- ja toimitila-avustukset

Avustus on tarkoitettu niille, jotka ylläpitävät kustannuksellaan joko omistamaansa tai hallitsemaansa liikuntapaikkaa tai nuorisotilaa. Suunnistuskarttojen valmistus ja kiintorastistojen ylläpito kuuluvat avustuksen piiriin. Avustusta myönnetään kyseisen tilan käyttökustannuksiin. Avustuksen perusteena ovat tilan käyttökustannukset sekä se, missä määrin tila palvelee porilaisten liikuntaharrastusta tai nuorisotyötä.

Arvioidessaan, myönnetäänkö anottuun kohteeseen avustusta, lautakunta arvioi mm. seuraavia seikkoja:

  • onko tila tai paikka luonteeltaan sellainen, että kaupunki ylläpitäisi palvelua ellei yhdistys sitä tekisi
  • onko kaupungilla tiloja, joita lautakunnan käsityksen mukaan voisi käyttää anotun tilan / paikan sijasta

Epäselvyyksien välttämiseksi korostetaan, että avustusta ei myönnetä niihin vuokriin, joita yhdistykset käyttämistään tiloista maksavat kaupungille. Avustusta ei myöskään myönnetä pääomakuluihin tai rakentamiskustannuksiin. Vapaa-aikalautakunta avustaa käyttökustannuksissa. Rakentamiseen tarkoitettuja rahoja on anottava kaupunginhallitukselta, joka käsittelee hakemukset talousarvion yhteydessä.


Tiedustelut Helena Rantanen puh. 044 701 1408

Liikuntapaikka- ja toimitila-avustukset 2011:

Porin kaupungin vapaa-aikalautakunnan päätös 15.6.2011 § 99

Grappling Team Pori ry
950 €
Hapkido-Finland ry
1 800 €
Lattomeren Toive ry
300 €
Melamajavat ry
200 €
Oikea Rytmi ry
2 000 €
Petanque Club de Pori ry
200 €
Pori Fight Club ry
1 000 €
Porin Golfkerho ry
6 200 €
Porin Jousiampujat ry
450 €
Porin Kendo Seura Dai Kuma Ken Kai ry
1 100 €
Porin Latu ry
400 €
Porin Moottorikerho ry
700 €
Porin Ratsastajat ry
4 750 €
Porin Shakinystävät ry
170 €
Porin Shotokan Karate Dojo ry
1 150 €
Porin Slalomseura ry
5 200 €
Rastikarhut ry
2 000 €
Satakunnan Ampujat ry
1 600 €
Satakunnan Laskuvarjourheilijat ry
1 430 €
Söörmarkun Nuorisoseura ry
700 €
Teljän Radioamatöörit ry
100 €
yhteensä:
32 400 €

Tärpit:

Sivu päivitetty 22.05.2012