Tulosta Tulosta
A A
pori.fi / Liikunta ja vapaa-aika / Liikunnanohjaus / Lasten ja nuorten liikunta

Lasten ja nuorten liikunta

Vapaa-aikaviraston liikunnanohjaus suuntautuu lasten, nuorten ja koko perheiden sekä erityisryhmien liikuttamiseen.
Fyysisen aktiivisuuden suositus alle kouluikäisillä on vähintään kaksi tuntia reipasta liikuntaa päivässä.
Kouluikäisillä suositus on vähintään puolitoista tuntia liikuntaa päivässä.

Vapaa-aikaviraston liikunnanohjauksen tavoitteena on kannustaa mahdollisimman monia porilaisia liikkumaan terveytensä kannalta riittävästi. Suurin osa lasten ja nuorten liikkumisen määrästä pitäisi tulla omatoimisen liikkumisen ja aktiivisuuden kautta. Omatoimista liikuntaa on kaupunki tukenut mm. rakentamalla järjestelmällisesti vuosittain uusia lähiliikuntapaikkoja asuinalueille.

Viraston omaa toimintaa järjestetään sekä ohjattuna, että kannustaen omatoimiseen liikkumiseen. Suurin osa lasten ja nuorten liikunnan toteuttamisesta tapahtuu urheiluseurojen kautta.
Lasten ja nuorten liikkumista tuetaan sillä, että kaupungin liikunta-avustukset kohdistuvat yksinomaan lasten ja nuorten liikuntaan.

Vapaa-aikaviraston liikunnanohjauksen painopistealueena on ollut erityisesti lasten ja perheiden liikuntaan kannustaminen erilaisten perheliikuntatapahtumien ja ohjattujen toimintojen kautta, kuten lasten liikuntamaa, uimakoulut eri vuodenaikoina järjestettävät sekä sisä- että ulkoliikuntatapahtumat.

Porilaisen liikuntatakuun (pdf, 0.82 Mt) tarkoituksena on taata liikuntapalvelut mahdollisimman monelle kaupungin lapselle ja nuorelle. Ohjelman toteuttaminen on aloitettu pienimmistä lapsista, joille liikunnan merkitys ja ohjeet tuodaan jo ensitapaamisella lasten neuvoloissa. Lapsen siirtyessä päivähoitoon tulee liikunta mukaan liikuntaleikkikoulujen kautta sekä esikoululaisten uinninopetuksen ja liian vähän liikkuvien lasten motoriikkaryhmien kautta. Hyvis-hankkeen myötä liikunta ja terveelliset elämäntavat otetaan esiin vanhempainilloissa ja vasu-keskusteluissa sekä erilaisten kampanjoiden muodossa. Liikunnalliseen elämäntapaan kannustaminen jatkuu kouluissa välituntiliikunnan-, koulunmatkaliikunnan sekä myös vanhempainiltojen ja vanhempainvarttien myötä. Koululaisten liikunnan tukiryhmillä tuetaan liikuntaan sellaisia lapsia jotka erityisesti hyötyvät lisäliikunnasta. Verkostoyhteistyö eri hallintokuntien kanssa toimii tärkeänä toimintamuotona liikunnan lisäämisessä.

Tärpit:


Sivu päivitetty 22.05.2012