Etusivu > Luonto > Dyyniluontotyypit

Dyyniluontotyypit

Yyterin santojen lentohiekka-alue on Etelä-Suomen laajin yhä aktiivinen dyynialue sekä tärkeimpiä uhanalaisten dyyniluontotyyppien suojelualueita Suomessa. Yyterin kaltaisen kauniin dyynirannan synnyn edellytyksenä on riittävä määrä hiekkaa ja tuulta sekä kasveja sitomaan hiekkaa. Yyterissä vallitsevat lähes esteettä mereltä puhaltavat länsi- ja lounaistuulet, jotka muodostavat puhallussuuntansa nähden poikittaisia dyynejä. Vuosien saatossa Yyteriin on syntynyt useista dyynityypeistä muodostunut kehityssarja, joka on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi luontotyyppiyhdistelmäksi (Kuvasarja 1).

Nuorimmat dyynit sijaitsevat lähinnä merenrantaa. Liikuttaessa rannasta kohti mannerta dyynien ikä ja niitä peittävä kasvillisuus lisääntyy. Lähimmäksi rantaa syntyvät alkiodyynit (1), jotka ovat yksittäisiä rantavehnän ympärille kerääntyneitä hiekkakumpuja. Hiekan ja kasvillisuuden lisääntyessä alkiodyynit alkavat kasvaa yhteen ja muodostavat koko rannan mittaisia yhtenäisiä rantadyynejä. Rantadyynit jaotellaan niitä peittävän kasvillisuuden mukaan rantavehnädyyneiksi eli valkeiksi dyyneiksi (2), kiinteiksi ruohokasvillisuuden peittämiksi dyyneiksi eli harmaiksi dyyneiksi (3) ja metsäisiksi dyyneiksi (4).

kuva Kuvasarja 1. Luontotyyppirajaus Nylénin (2009) mukaan. Taustailmakuva: Porin kaupunki. Kartta ja Kuvat: Antti Mäkelä 2014.

Keisarinpankki

Alueen korkein dyyni on metsittynyt Keisarinpankki, joka kohoaa parhaimmillaan noin 16 metrin korkeuteen. Keisarinpankki ei noudata täysin nykyisen rannan suuntaa. Rannan pohjoisosissa dyyni sijaitsee noin sadan metrin päässä nykyisestä rantaviivasta, mutta dyynin toisessa päässä, 2 kilometriä etelään, matkaa rantaviivaan on jo noin 700 metriä (Kuva 2). Se vastaa suuntautumiseltaan todennäköisesti rantaa, joka vallitsi ennen Herrainpäivien saaren kuroutumista mantereeseen ja Munakarin säikän ollessa syvemmän veden vallassa.

Dyynejä on myös santojen ulkopuolella

Yyterin santojen lisäksi aktiivisia dyynejä esiintyy sen pohjoispuolella Karhuluodon ja Uniluodon välisessä poukamassa sekä Karhuluodon ja Herrainpäivien välisessä poukamassa. Osa alueen dyyneistä on jäänyt alueelle rakennetun golfkentän alle.

Ruutujärven takana, noin 600 metriä nykyisestä rantaviivasta, on kehitykseltään vanhempia rantadyynejä, jotka ovat suuntautuneet Yyterin santojen nykyisen rannan suuntaisesti. Lisäksi Fatijärven luoteispuolella on metsittyneitä dyynejä, jotka ovat suuntautuneet Herrainpäivien niemen ja Karhuluodon välisen rannan suuntaisesti. Ne vastaavat iältään Yyterin santojen metsittyneitä dyynejä. Mäntyniemen alueella on koillis-lounais suuntaisia metsittyneitä dyynejä, jotka ovat ilmeisesti syntyneet itäisten ja kaakkoisten tuulien seurauksena.

kuva Kuva 2. Yyterin dyynialueet. Kartta: Antti Mäkelä 2014. Aineisto: Maanmittauslaitoksen laserkeilaus.
kuva

Lähteet:

Mäkelä, A. (2014). Yyterin dyynit. Muutokset esidyynin topografiassa ja kasvillisuuspeitteessä Porin kaupungin omistamalla alueella vuosina 2005 – 2013. 68 s. Julkaisematon maantieteen pro gradu – tutkielma. Turun yliopisto.

Mäkinen, K. (2011). Geologian päivän retkeily Porin Yyterinsannoille. 10 s. Moniste. Geologian tutkimuskeskus.

Nylén, T. (2009). Yyterin Natura-luontotyypit. Dyyniluonnon tila ja hoitotarpeet. Lounais-Suomen ympärisökeskuksen raportteja 6.

Tikkanen, M. (1981). Georelief, its origin and development in the coastal area between Pori and Uusikaupunki, south-western Finland. Fennia 159: 2, 253 – 333.