Haja-asutusalueilla jätevesien käsittelyjärjestelmät on saatettava jätevesiasetuksen edellyttämälle tasolle 15.3.2016 mennessä. Parhaiten tämä tapahtuu liittämällä kiinteistö vesihuoltolaitoksen
viemäriverkostoon. Mikäli se ei ole mahdollista, kannattaa selvittää mahdollisuus useamman kiinteistön yhteisen järjestelmän rakentamiseen.
Puhu naapuriesi kanssa ja selvitä kunnan suunnitelmat viemäriverkoston laajentamiseksi. Maaseudulla perustetaan myös paljon jätevesiosuuskuntia, jotka rakentavat itse siirtoviemärin.
Kiinteistökohtaisen jätevesijärjestelmän saneeraushanke aloitetaan ottamalla yhteyttä LVI-suunnittelijaan, joka mm. maastokäynnin ja -mittausten perusteella esittää juuri kyseiselle kiinteistölle parhaat käsittelyvaihtoehdot. Suunnittelija yleensä hoitaa myös toimenpiteelle tarvittavan luvan hakemisen kunnan rakennusviranomaiselta ja varmistaa jätevesien käsittelyä koskevat kuntakohtaiset määräykset.
Kun lupa on saatu ja jätevesien käsittelyjärjestelmä rakennettu, on muistettava huolehtia sen asianmukaisesta käytöstä ja säännöllisestä huollosta. Käytä vain ammattilaisia hankkeen suunnittelijana ja urakoitsijana! Kiinteistön omistaja on vastuussa tekemistään ja teettämistään töistä.
Mikäli kiinteistö liittyy pelkästään vesihuoltolaitoksen vesijohtoverkkoon, selvitys jätevesijärjestelmästä toimitetaan ympäristövirastoon ennen liittymistä. Jos vesijohtoon liittymisen lisäksi kiinteistöllä tehdään jotain muutostöitä, jotka vaativat rakennus- tai toimenpideluvan (esim. jätevesijärjestelmän saneeraaminen), on rakennusvalvontaviranomaiselle toimitettavaan lupahakemukseen liitettävä suunnitelma jätevesijärjestelmästä sekä suunnittelijan laatima esiselvitys liitteineen.
Jätevesijärjestelmän rakentaminen ja huolto, artikkeli (2010) (doc, 0.03 Mt)Tiedote vapaa-ajan kiinteistöille 2011 (doc, 0.7 Mt)
Suunnittelijan esiselvitys jätevesien käsittelyjärjestelmän valinnasta sekä sen liitteenä olevat ulkopuoliset vesi- ja viemärisuunnitelmat (asemapiirros 1:200 tai 1:500 ja pituusleikkaus 1:20 tai 1:50 toimitetaan rakennus- tai toimenpidelupahakemuksen yhteydessä rakennusvalvontaan.
Tiedote suunnittelijoille, sisältää tulostettavan esiselvityslomakkeen. (doc, 0.1 Mt)
Esiselvityslomake suunnittelijoille, koneella täytettävä versio (doc, 0.12 Mt)
Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyyn liittyvät neuvonta- ja valvontatehtävät:
Porin kaupungin ympäristövirasto
Valtakatu 11, 28100 Pori
Ympäristötarkastaja Johanna Koivukoski puh. 044 701 1214
vs. ympäristötarkastaja Outi Aalto puh. 044 701 0905
Ympäristösuunnittelija Heli Välimaa puh. 044 701 8502
Porin kaupungin rakennusvalvonta
BePOP, Isolinnankatu 21, 3. krs, 28100 Pori
LVI-tarkastaja Petteri Kerminen puh. 044 701 1354
Korjaus- ja talousjätevesiavustukset:
Toimistonhoitaja Sari Harjunpää puh. 044 701 1192
Viemäri- ja vesijohtoverkostoon liittyvät yleiset asiat:
Porin Vesi
Ulasoorintie 7, 28600 Pori
Suunnitteluinsinööri Pertti Mäkinen puh. (02) 621 2513
Kiinteistökohtaisten järjestelmien rakentamiseen
voi saada avustuksia. Lisätietoja saa kuntien
rakennusvalvontaviranomaisilta tai
ARA - Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus
Haja-asutuksen jätevesien käsittelyä koskevaa lisätietoa saa kuntien ympäristönsuojeluviranomaiselta tai
Ympäristö.fi
Kunnallisen viemäriverkoston laajentamisesta tietää Porin Vesi