Maa-ainesten ottaminen

Kiven, soran, hiekan, saven ja mullan ottamiseen on oltava maa-aineslain mukainen lupa. Lupaviranomaisena toimii Porin kaupungin ympäristölautakunta.

Lupaa haetaan kirjallisesti lupaviranomaiselta. Hakemukseen liitetään ottamissuunnitelma, josta ilmenee mm. ottamisalueen kuvaus, selvitys pohjavesiolosuhteista ja pohjaveden havaintopaikoista, ympäristöhaittojen vähentämistoimista sekä ottamisalueen jälkihoidosta. Maa-aineksia ei saa ottaa niin, että siitä aiheutuu luonnon merkittävien kauneusarvojen tai erikoisten luonnonesiintymien tuhoutumista, huomattavia vahingollisia muutoksia luonnonolosuhteissa tai tärkeän tai muun vedenhankintakäyttöön soveltuvan pohjavesialueen veden laadun tai antoisuuden vaarantumista, jollei siihen ole saatu vesilain mukaista lupaa. Alueelle, jolle on laadittu asemakaava tai oikeusvaikutteinen yleiskaava, on varmistuttava, ettei ottaminen vaikeuta alueen käyttämistä kaavassa varattuun tarkoitukseen eikä turmele kaupunki- tai maisemakuvaa.

Maa-ainesten ottamiseen vaikuttaa myös muu lainsäädäntö, mm. kivenlouhinta ja murskaus vaativat ympäristöluvan.


Maa-ainesten ottoluvat

Ympäristölautakunta myöntää muutamia maa-ainesten ottolupia vuosittain.

  • 2011 myönnetyt luvat
  • 2010 myönnetyt luvat
  • kysy vanhempia ympäristövirastosta

Lisätietoa

Kotitarveotto

Maa-aineslain mukainen lupa ei ole tarpeen, jos aineksia otetaan omaa tavanomaista kotitarvekäyttöä varten. Käytön tulee liittyä rakentamiseen tai kulkuyhteyksien kunnossapitoon. Siten vähäinenkään ainesten ottaminen myytäväksi ei ole mahdollista ilman lupaa.

Kotitarveotosta tulee ilmoittaa valvontaviranomaiselle ottamispaikan sijainti ja arvioitu ottamisen laajuus silloin, kun ottamisalueesta on otettu tai on tarkoitus ottaa enemmän kuin 500 kiintokuutiometriä maa-aineksia.

Maa- ja kallioperän ekologisesti kestävä käyttö
Sivu päivitetty 15.12.2011