Ympäristönsuojelulain mukaan maa-alueen katsotaan olevan pilaantuneen, jos maahan on jätetty tai päästetty jätettä tai ainetta, jonka seurauksena on sellainen maaperän laadun huononeminen, josta voi aiheutua vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle, viihtyisyyden melkoista vähentymistä tai muuta niihin verrattavaa yleisen tai yksityisen edun loukkausta. Maaperän pilaantuneisuutta on ensisijaisesti arvioitu vertaamalla maanäytteiden haitta-aineiden pitoisuuksia ympäristöministeriön muistiossa 5/1994 esitettyihin nk. SAMASE ohje- ja raja-arvoihin.
Vastuu pilaantuneen maaperän ja pohjaveden puhdistamistarpeen selvittämisestä ja puhdistamisesta on ensisijaisesti pilaantumisen aiheuttajalla. Myös pilaantuneen alueen kiinteistönomistaja tai haltija voi joutua kunnostamaan pilaantuneen alueen, mikäli aiheuttajaa ei saada vastuuseen. Pilaantunut maaperä ja pohjavesi on puhdistettava, jos pilaantuminen aiheuttaa ympäristö- tai terveysriskin.
Lakisääteisiä pilaantuneisiin maa-alueisiin liittyviä velvollisuuksia ovat velvollisuus ilmoittaa havaitusta maaperän pilaantumisesta viranomaiselle, likaajan velvollisuus puhdistaa likaantunut maa-alue ja kiinteistön myyjän tai vuokraajan selontekovelvollisuus alueen mahdollisesta pilaantumisesta. Epäillystä maa-alueen pilaantumisesta tulee ilmoittaa kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle tai akuutissa tilanteessa paloviranomaiselle.
Lisätietoja vs. ympäristövalvontapäällikkö Jari Lagerroos puh. 044 701 9235.
Kiinteistöllä sijaitsevat maanalaiset öljysäiliöt ja muut kemikaalisäiliöt sekä niiden putkistot poistetaan kiinteistöltä, kun niitä ei enää käytetä. Samalla säiliöt puhdistetaan asianmukaisesti ja tarkastetaan mahdolliset vuodot. Poistamalla säiliöt maaperästä estetään huonokuntoisista vanhoista säiliöistä aiheutuva maaperän pilaantuminen. Lisäksi maaperä vanhojen säiliöiden ympärillä voi olla pilaantunut vuotojen seurauksena ja edellyttää puhdistamista.
Kirje öljylämmityksestä luopuvalle kirje (pdf, 0.03 Mt)