Mikä on KouluAgenda 21?

Rion ympäristökokouksen asiakirja on nimeltään Agenda 21. Siinä velvoitettiin maailman kaikkia kuntia kiinnittämään huomiota omiin lähiympäristöihinsä ja laatimaan toimintaohjelma, jonka tavoitteena on turvata alueella kestävä kehitys. Tätä toimintaohjelmaa kutsutaan Agendaksi.

Porin Seudun Ympäristöforum, johon kuuluvat Harjavalta, Kullaa, Luvia, Nakkila, Noormarkku, Pomarkku, Pori ja Ulvila, tuo Agendan tänä syksynä myös kouluihin. Tavoitteena on edistää kestävää kehitystä tarjoamalla Porin ympäristön ala-asteiden 3.-6. luokille mahdollisuus osallistua oman toimintaohjelman eli KouluAgenda 21:n laadintaan.

Toiminta on monipuolista ja kiinnostavaa, sillä oppilaat pääsevät keskittymään oman koulun ja sen ympäristön asioihin. Oleellista KouluAgenda-työssä on se, että oppilaat toimivat itse aloitteentekijöinä oman ympäristönsä parantamisessa. Oppilaiden ympäristötietoisuus lisääntyy, mikä välittyy myös koteihin sekä muualle yhteiskuntaan.

KouluAgenda-toiminnasta on tarkoitus tehdä jatkuva prosessi siten, että oppilaat voisivat jatkaa KouluAgendansa kehittämistä siitä, mihin edellisenä lukuvuonna on päästy.

Vihje: Kurkista Kaarinan kunnan Agenda-sivuille, jossa on melko selkeästi kerrottu kestävästä kehityksestä, agendasta ja Rion ympäristökokouksesta.

KouluAgenda

Lähetä postiaEdellinen sivuSeuraava sivu