Hae

Suodata sisältötyypin mukaan
Suodata julkaisuajan mukaan
Haku " " palautti 6500 tulosta
6 maaliskuun, 2019 Yleinen

Entinen tyttöjen ammattikoulu asumiselle ja toimitiloiksi

Asemakaavaluonnos on nähtävillä 7.3.-8.4.2019. Kaavaluonnoksessa esitetään, että vanha koulurakennus suojellaan ja kortteliin osoitetaan rakennusoikeutta uudisrakennukselle.
6 maaliskuun, 2019 Yleinen

Rahoitusta akkualalle – Porin ja Harjavallan kaupungit mukana rahoitusta saavassa konsortiossa

Business Finland on myöntänyt noin 10 miljoonan euron rahoituksen BATCircle-konsortiolle, jossa Porin ja Harjavallan kaupungit ovat mukana. Aalto-yliopiston johtama konsortio parantaa kaivosteollisuuden, metallinjalostuksen ja akkukemikaalien tuotantoprosesseja sekä lisää litiumioniakkujen kierrätystä.
6 maaliskuun, 2019 Yleinen

Ensimmäistä kertaa Suomessa vieraileva Mladen Tarbuk: "Promenadisali on tämän kokoluokan saleista akustiikaltaan yksi Euroopan parhaista"

Pori Sinfonietta esittää torstaina 7.3. Kansallisromantikot-konsertin, jonka kapellimestarina toimii Mladen Tarbuk. Konsertissa kuullaan mm. ensimmäistä kertaa Suomessa Tarbukin palkittu Twist-teos, joka ottaa kantaa ilmastonmuutokseen. Konsertin solistina on viulisti Anton Chausovskii, joka soittaa LähiTapiolan omistamaa Vuillaume-arvoviulua.
5 maaliskuun, 2019 Yleinen

Porin kaavoituskatsaus ja -ohjelma 2019-2021

Porin kaupunginhallitus hyväksyi kaavoituskatsauksen ja -ohjelman kokouksessaan 4. maaliskuuta.
5 maaliskuun, 2019 Yleinen

Haku tuettuun varhaiskasvatukseen 2019-2020

Haku koskee integroituja erityisryhmiä. Integroiduissa erityisryhmissä työskentelee varhaiskasvatuksen erityisopettaja, lastentarhanopettaja ja 1-2 lastenhoitajaa. Lapsiryhmän koko on 12, joista viidellä lapsella on tarvetta tuettuun varhaiskasvatukseen.
5 maaliskuun, 2019 Yleinen

Päättäjät kysyvät lapsilta – seuraa suoraa lähetystä netissä keskiviikkona

Porilaisille lapsille ja nuorille pidetään kyselytunti, jossa heille esitetään porilaisten päättäjien tekemiä kysymyksiä. Vastaamassa on sekä ala- ja yläkoululaisia että lukiolaisia.
4 maaliskuun, 2019 Yleinen

Kaupunginhallitus palautti palveluverkkouudistuksen jatkovalmisteluun yksimielisesti – asiaa käsitellään seuraavaksi toukokuussa

Maanantaina 4. maaliskuuta kokoontunut Porin kaupunginhallitus käsitteli palveluverkkouudistusta, eli ehdotusta tulevaisuuden koulu- ja päiväkotitarjonnasta. Kaupunginhallitus halusi kuitenkin lisäselvityksiä, jotka valmistellaan toimialojen yhteistyönä, ja päätti yksimielisesti asian palauttamisesta.
4 maaliskuun, 2019 Yleinen

Porista autotehtaalle ajavan bussireitin liikennöijä vaihtuu

Huhtikuun alusta Porista Uudenkaupungin autotehtaalle liikennöi Satakunnan Liikenne Oy. Edestakaisia tilausajovuoroja on arkipäivisin kolme ja sunnuntaisin yksi ja ne on sovitettu autotehtaan työvuoroihin. Porin lisäksi linja-autoihin voi nousta myös Luvian, Eurajoen, Rauman ja Laitilan pysäkeiltä.
4 maaliskuun, 2019 Yleinen

Vauvojen värikylpy -ohjaajat koulutetaan Porissa

Porissa kehitetty Vauvojen värikylpy tarvitsee monialaisia ohjaajia, jotka hallitsevat niin taiteen sisällöt, visuaalisen ilmaisun, turvalliset materiaalit ja niiden valmistuksen, perheiden kanssa työskentelyn, vauvan kehityksen kuin mm. ohjaamisen haastavan taidon. Porin lastenkulttuurikeskus on kouluttanut Suomeen ja ulkomaille jo yli 300 värikylpyohjaajaa. Vuoden 2019 koulutukseen haku on käynnissä juuri nyt.
1 maaliskuun, 2019 Yleinen

VIIKONLOPUN TAPAHTUMIA

Tulevan viikonlopun (2.-3.3. 2019) aikana järjestetään muutama tapahtuma, jossa myös Satakunnan pelastuslaitos on mukana. Lauantain ja sunnuntain aikana meidät löytää omalta messupisteeltä Porin Karhuhallista, jossa järjestetään Motor Show Messut. Sunnuntaina olemme Raumalla, kaikille avoimessa hätämerkinantoharjoituksessa.