ELINVOIMAN JA YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN KAUPUNKIKESKUSTASSA – URBACT iPlace-hanke

Porin kaupunki on mukana kansainvälisessä URBACT iPlace -hankkeessa, jossa tutkitaan ja kehitetään kaupungin kestävän taloudellisen kehityksen toimintaympäristöä ja mahdollisuuksia. Hankkeen aikana laaditaan taloudellisen kehittämisen strategia. Porissa tarkastelun kohteeksi on valittu kaupunkikeskustan alue. Hankkeen aikana syvennetään ymmärrystä olemassa olevista voimavaroista ja historiasta, tarkastellaan nykytilanteen ja tulevaisuuden haasteita sekä luodaan suuntaviivoja tulevaisuuden kestävän kasvun ja vetovoiman tueksi.
Kävelykatu ilmakuvassa kesällä

 

Taloudellisen kasvun ja kehityksen tavoitteita tutkitaan ja edistetään yhteistyössä paikallisen toimintaryhmän kanssa. Verkostoon on kaupungin toimijoiden lisäksi kutsuttu keskustassa toimivia yrittäjiä (edustettuna mm. isot kauppakeskukset, torikauppiaat ja kivijalkaliikkeiden edustajia), yhdistyksiä (Porin Yrittäjät ry, Pori Jazz 66 ry, Porin kaupunkikeskusta ry) ja kiinteistökehittäjiä. Paikallisen toimintaryhmän kokoukset ja keskustelut ovat avoimia kaupunkikeskustan kehittämisestä kiinnostuneille ja joukkoon voi hankkeen myöhemmissäkin vaiheissa liittyä mukaan.

Hankkeen koordinoinnista vastaa Porin kaupungin elinvoima- ja ympäristötoimiala ja paikallisen toimintaryhmän koordinaattorina toimii Porin kaupunkikeskusta ry:n toiminnanjohtaja Mari Antikainen.

URBACT iPlace hankkeessa on yhteensä kymmenen partneria eri puolilta Eurooppaa. Kaikki kaupungit ovat alle 100 000 asukkaan kaupunkeja. Porin lisäksi iPlace verkostoon kuuluvat: Portugali (Amarante, lead partner), Bulgaria (Gabrovo), Latvia (Saldus), Slovenia (Kocevje), Viro (Pärnu), Hollanti (Heerlen), Irlanti (Balbriggan), Italia (Grosseto) ja Espanja (Medina del Campo).

Porin kaupunkikeskustan viisi kehittämisen pääteemaa ovat:

  • Kaupallisen vetovoiman lisääminen
  • Keskustan viihtyvyyden ja turvallisuuden lisääminen
  • Kestävä kaupunkikehitys ja liikenneratkaisut
  • Tilojen uudet käyttötarkoitukset ja tavat
  • Kaupunkikeskustan ohjelmatyön vakiinnuttaminen jatkuvaksi prosessiksi

 

LISÄTIETOJA:

URBACT -hankeverkoston sivut: https://urbact.eu/iplace

Yhdyskuntasuunnittelija Sari Kivioja, sari.kivioja@pori.fi

Toiminnanjohtaja Mari Antikainen, mari.antikainen@prizz.fi

 

Logoja