Varhaiskasvatuksen maksut, tuet ja palveluseteli

Kotihoidon tuki

Lasten kotihoidon tukea maksetaan perheelle, jonka alle 3-vuotias lapsi ei ole kunnan järjestämässä varhaiskasvatuksessa. Lasta voi hoitaa jompikumpi vanhemmista tai muu hoitaja. Lisätietoja Kela

Porissa on käytössä kotihoidontuen kuntalisä eli ns. Pori-lisä, 75 e/perhe. Lisää maksetaan perhekohtaisesti siinä tapauksessa, että lasta hoitaa jompikumpi vanhemmista. Kela hoitaa maksatuksen.

Kunnallinen varhaiskasvatus

Varhaiskasvatuspaikan myöntämisen yhteydessä perhe toimittaa tuloselvityksen bruttotuloistaan sähköisen asioinnin kautta. Tuloselvitystä ei tarvita, jos perhe suostuu korkeimpaan maksuun. 

Kunnallisen varhaiskasvatuksen maksuihin ja palvelusetelin suuruuteen vaikuttavat

  • perheen koko
  • palvelun tarve (sovittu hoitoaika)
  • poissaolot
  • tulot ennen verojen vähentämistä

Kuukausimaksut:

  • Yhdestä hoidossa olevasta lapsesta enintään 289 euroa (1.8.2018 alkaen)
  • Toisesta varhaiskasvatuksessa olevasta lapsesta peritään 50% maksu, enintään 145 euroa
  • Perheen muiden lasten maksu on 20 % perheen nuorimman lapsen maksusta
  • Alin kuukausimaksu on 27 euroa ja kaikkein pienituloisimmilta perheiltä maksua ei peritä.
  • Jos lapsi on varhaiskasvatuksessa osa-aikaisesti, maksu on kokoaikaista maksua pienempi.

Yksityinen varhaiskasvatus

Yksityisten päivähoitopaikkojen hinnat vaihtelevat, kysy maksuista suoraan ryhmäperhepäiväkodista tai perhepäivähoitajalta. Lisätietoja yksityisestä varhaiskasvatuksesta.

Yksityisen hoidon tuki ja kuntalisä

Yksityisen hoidon tukea voi saada, jos lasta hoitaa palkattu hoitaja tai yksityinen varhaiskasvatuksen tuottaja. Lapsen täytyy olla alle kouluikäinen. Tukea ei voi saada, jos lapsi on kunnallisessa varhaiskasvatuksessa.

Porissa maksetaan lisäksi yksityisen hoidon tuen kuntalisää. Yksityisen hoidon tuen kuntalisää voi saada alle 5-vuotiaille lapsille. Kela maksaa kuntalisän, mikäli ehdot täyttyvät. 

Jos huoltajat työskentelevät, opiskelevat tai toimivat pääsäänsöisesti yrittäjänä, lapsen oikeus varhaiskasvatukseen on yli 20 tuntia viikossa. Tällöin; 

  • alle 3-vuotiaille lapsille kuntalisä on 270 euroa kuukaudessa.
  • yli 3-vuotiaille, mutta alle 5-vuotiaille 170 euroa kuukaudessa.

Kun toinen vanhemmista on kotona, varhaiskasvatuksen oikeus on enintään 20 tuntia viikossa. Tällöin kuntalisän suuruun on 100 euroa kuukaudessa. ​

Jos lapsi on yksityisessä hoidossa ja saa kotihoidon tukea, kuntalisää ei makseta. Tällaisen perheen tulee kuntalisän saadakseen hakea yksityisen hoidon tukea Kelasta. Yksityisen hoidon tukea hakevat lapsen vanhemmat, mutta tuki ja kuntalisä maksetaan hoidon tuottajalle. Ennen kuin Kela myöntää yksityisen hoidon tuen, kaupungin on hyväksyttävä palveluntuottaja. Lisätietoja Kela

Yksityisiin päiväkoteihin voi hakea palveluseteliä. Perhe ei voi saada yhtäaikaa samalle lapselle sekä yksityisen hoidon tukea ja kuntalisää että palveluseteliä. 

Palveluseteli

Kunnallinen varhaiskasvatus ja lakisääteinen yksityisen hoidon tuki ovat ensisijaisia vaihtoehtoja lasten varhaiskasvatuksen järjestämiseksi. Palveluseteli on harkinnanvarainen etuus. 

Ennen palvelusetelin hakemista huoltajat ottavat yhteyttä haluamaansa yksityisen päiväkotiin ja sopivat lapsen hoitopaikasta. Päiväkodin on tuotettava palveluja palvelusetelillä. Tämän jälkeen täytetään palvelusetelihakemus. Yksityiset palvelusetelipäiväkodit

Palveluseteli on tulosidonnainen. Vanhempien tulee toimittaa tulotiedot sähköisesti sivistyskeskukseen. Päätöstä ei tehdä ennen kuin tarvittavat liitteet on toimitettu tai sähköisen asioinnin kautta perhe on hyväksynyt korkeimman asiakasmaksun. 

Asiakkaan maksettavaksi jää palveluntuottajalle asiakasmaksu, joka on samansuuruinen kuin kunnallinen varhaiskasvatusmaksu vastaavassa palveluntarpeessa. 

Palvelusetelin arvo tarkistetaan mikäli perheen koko tai lapsen hoidon tarve muuttuu, perheen tulot muuttuvat +/- 5% tai jos lainsäädäntö tai kunnan päätökset muuttuvat. Edellä mainituista muutoksista on perheiden ilmoitettava välittömästi sivistyskeskukseen.