SuomiAreenan ilmapallot

SuomiAreena alkaa tänään – katso tärpit

Suomen suurin yhteiskunnallinen keskustelutapahtuma SuomiAreena starttaa tänään Porissa. Ohjelmaa löytyy koko tapahtuman ajaksi 16.-20.7.2018 monella eri lavalla sekä kansalaistorilla. Tsekkaa maanantain tärpit keskusteluihin.

SuomiAreenan ilmapallot

SuomiAreena-tärpit: maanantai 16. heinäkuuta

SuomiAreenan ensimmäinen päivä täyttyy mielenkiintoisista keskusteluista ja tapahtumista. Viisi päivää kestävän tapahtuman käynnistää MTV-lavalla pidetyt SuomiAreenan avajaiset, jossa MTV:n Tomi Einonen ja Mari Haavisto keskustelevat yhdessä pääministeri Juha Sipilän ja Porin kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkosen kanssa Antero Mertarannan johdolla.

Aamukymmeneltä starttaavat muilla lavoilla päivän ensimmäiset keskustelut. Puuvillan lavalla SuomiAreena käynnistetään keskustelulla nuorten poluista työelämään. Keskustelussa kuullaan mm. sekä nuoren opiskelijan, että päättäjien näkökulmaa työuran muodostamisesta. Samaan aikaan Eetunaukiolla keskustelun aiheena on turvallisuus: saako kansalainen apua viranomaisilta? Lavalle keskustelemaan nousee mm. Lounais-Suomen poliisilaitoksen päällikkö Tapio Huttunen ja kirjailija Tuomas Kyrö.

SuomiAreenassa on tänä vuonna keskustelusarja Asumisen tunti <3 Asuntomessut, jonka tiimoilta yleisö saa Purje-lavalla jokaisena SuomiAreena-päivänä klo 14.30 alkaen nauttia asumiseen liittyvistä keskusteluista. Maanantaina aiheena on naapurit ja yhteisöllisyys ja aiheista keskustelee Nina Rahkolan tahdittamana näyttelijät Reeta Annala, Harri Huttunen ja Jenna Teinilä sekä Tampereen yliopiston apulaisprofessori Eeva Luhtikallio.

Toisen keskustelusarjan muodostaa MTV-lavalla maanantaista torstaihin klo 16-17 järjestettävät Arvopuhe-keskustelut. Arvopuheissa eduskuntapuolueiden puheenjohtajat valitsevat itselleen ja puolueelleen tärkeän arvon ja pitävät siitä puheen. Puheiden jälkeen arvoista on puheenjohtajien kanssa keskustelemassa arvojohtajia ympäri yhteiskuntaa. Ensimmäisenä Arvopuheet pitävät Vihreiden eduskuntapuolueen puheenjohtaja Touko Aalto, Tukholman yliopiston mediatutkija Anu Koivunen, SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ja yrittäjä Jari Sarasvuo

Purje-lavan viimeisessä maanantain keskustelussa pääsee seuraamaan suurta väittelykisaa. Väittelyssä 12 hengen joukko sisältäen mm. kansanedustajia, toimittajia, johtajia, puheenjohtajia ja varapuheenjohtajia väittelevät Porin Raatihuoneenpuiston kauniissa maisemissa Sini Ruohosen ja Samuli Sinisalon johdolla.

Päivän kääntyessä kohti kesäiltaa ei SuomiAreena-kansan suinkaan tarvitse lähteä kotia tai majoituspaikkaa kohti, sillä myös maanantai-ilta tarjoaa näkemistä kiinnostuneille. Rantalavalla vietetään alkuillasta klo 19-20 SuomiAreenan avajaisbileitä. Tarjolla on hyvää fiilistä, yllätyksiä ja mm. Stadi vs. Lande -tyyppistä kisailua. Ajajaisissa lavalle nousee mm. pääministeri Juha Sipilä, porilaislähtöinen tubettaja-laulaja Tuure Boelius sekä komediasarja Putouksesta tuttu Ansa Kynttilä

SuomiAreenan avajaisten lisäksi maanantai-iltana vietetään Piispan iltahetkeä Keski-Porin kirkossa sekä kapakkaväittelyä Ravintola Kirjakaupassa.

SuomiAreenan maanantaitärpit listana:
Klo 9.30-10 MTV-lava: SuomiAreena-avajaiset
Klo 10-11 Puuvillan lava: Ei tartte auttaa, vai tartteeko? Nuorten polut työelämään
Klo 10-11 Eetunaukion lava: Turvallisuuden hyvät ja huonot uutiset – saako kansalainen apua viranomaisilta? 
Klo 14.30-15.30 Purje-lava: Asumisen tunti <3 Asuntomessut: Naapurit ja yhteisöllisyys – Eläksääki viäl?
Klo 16-17 MTV-lava: Arvopuhe
Klo 17.30-18.30 Purje-lava: Suuri väittelykisa
Klo 19-20 Rantalava: SuomiAreenan avajaisbileet 
Klo 20-21 Keski-Porin Kirkko: Kannattaako politiikkaan lähteä haukuttavaksi?
Klo 20-21 Ravintola Kirjakauppa: Kapakkaväittely: Konsensus – kuollut ja kuopattu


SuomiAreenan ilmapallot