Etusivu > Sosiaali ja terveys > Vanhuspalvelut > Muistihoitajat

Muistihoitajat

Muistihoitajan työn tavoitteena on muistisairauksien varhainen tunnistaminen ja jatkotutkimuksiin ohjaus sekä seuranta muistisairauden diagnoosin jälkeen.

Muistihoitajan vastaanotolle voi varata ajan, jos on huolissaan omasta tai läheisensä arkielämää haittaavasta muistin heikentymisestä. On tärkeää, että muistitutkimuksiin hakeudutaan ajoissa, koska osa muistihäiriöistä voidaan hoitaa ja havaitun muistisairauden etenemistä voidaan hidastaa.

Milloin oireista tulisi huolestua?

  • Huoli lähimuistista vaikka sosiaalinen toimintakyky on säilynyt
  • Muistioire haittaa ihmisen töitä ja arkiaskareita
  • Sovittujen tapaamisten unohtelu tai samojen asioiden kertominen toistuvasti
  • Vaikeus noudattaa hoito-ohjeita tai muita ohjeita, epätarkoituksenmukainen terveyspalvelujen käyttö
  • Vaikeus löytää sanoja tai epäasianmukaiset sanat
  • Tulevien asioiden muistaminen on vaikeutunut, lähitulevaisuudessa tapahtuvia asioita ei osata suunnitella kuten aikaisemmin
  • Mielialamuutokset, ahdistuneisuus ja apaattisuus yhdessä lähimuistin heikkenemisen kanssa
  • Persoonallisuuden muuttuminen, sekavuus, epäluuloisuus, pelokkuus
  • Esineiden katoaminen ja niiden käyttötavan ja - tarkoituksen ymmärtämisen vaikeutuminen


ESITE_Muistihoitajat.pdf (pdf, 0.36 Mt)


Ajanvaraus muistihoitajalle

Kun muistin toiminta huolestuttaa itseä tai läheisiä, kannattaa hakeutua tutkimuksiin. Mitä varhaisemmassa vaiheessa ongelmiin puututaan, sitä parempia ovat hoitotulokset.

VARAA AIKA MUISTIHOITAJALLE; kysy omalta terveysasemaltasi tai soita ajanvarausnumeroon (02) 621 5000

Vanhuspalveluiden muistihoitajat


POHJOINEN ALUE

Muistihoitaja (sairaanhoitaja, geronomi) Satu Soininen, puh. 044 701 7097
Siltapuistokatu 2, 28100 Pori

Vastaanotot: Pohjois-Porin terveysasema, Noormarkun terveysasema (päivätoimintakeskus / neuvola), Merikarvian terveysasema sekä mahdollisuus kotikäynteihin erikseen sovittaessa

ITÄINEN ALUE

Muistihoitaja (sairaanhoitaja) Marita Rantala, puh. 044 701 6424
Juhana Herttuankatu 17, 28100 Pori

Vastaanotot: Viikkarin Valkama, Itä-Porin lähipalvelukeskus, Ulvilan terveysasema, Lavia sekä mahdollisuus kotikäynteihin erikseen sovittaessa

LÄNTINEN ALUE

Muistihoitaja (sairaanhoitaja) Anna-Maija Falin, puh. 044 701 4264
Juhana Herttuankatu 17, 28100 Pori

Vastaanotot: Viikkarin Valkama, sekä mahdollisuus kotikäynteihin erikseen sovittaessa