Kesätyöntekijä Joni Viljanen

”Lapset ovat aitoja”

Joni Viljanen on kesätöissä Päärnäisten päiväkodissa päiväkodin ohjaajana. Joni on 24-vuotias ja opiskelee Turun yliopistossa Rauman kampuksella varhaiskasvatuksen opettajaksi.

Kesätyöntekijä Joni Viljanen

– Minun työtehtäviini täällä päiväkodissa kuuluu päiväkodintyöntekijän perustyötehtävät, eli esimerkiksi askartelun ja leikkimisen ohjaamista, ulkoilun valvomista, lasten auttamista pukeutumisessa ja ruokailussa, sekä myös tietenkin yhteistyötä vanhempien kanssa, luettelee Joni.

Joni kertoo, että työssä oppii koko ajan jotain uutta, koska jokainen lapsi on niin erilainen. Joni myös mainitsee, että työssä ammattitaito alkaa karttumaan sitä myöden, mitä enemmän työtä tekee.

– Parasta tässä työssä on lasten kanssa työskentely, koska lapset ovat niin aitoja ja tunteet tulevat aidosti esille lapsilla, kertoo Joni.

Joni on Päärnäisten päiväkodissa kesätöissä heinäkuun ajan ja sen jälkeen Joni palaa koulun penkille takaisin opiskelemaan.

– Yllättävintä tässä työssä on ollut arjen hektisyys ja se, kuinka nopeasti tilanteet ja suunnitelmat voivat muuttua, kertoo Joni siitä, mikä hänet on työssä yllättänyt.  

Joni suosittelee kesätyötä kaikille, jotka tykkäävät tehdä töitä lasten parissa.