Käsityöläiset (1636-1765)

Käsityöläisten määräkuva

Porin sorvarien ammattikunnan sinetti

Käsityöläisammatteja voidaan pitää teollisuuden varhaisena muotona. Ne olivat keskiajalta lähtien kaupunkilaiselinkeinoja ja esivalta pyrki kitkemään niiden harjoittamisen maaseudulta. Kaupankäynti oli Porin tärkein tulonlähde 1500-luvulla, mutta myös käsityöläisammattien merkitys kasvoi viimeistään 1600-luvulla. Kolmessakymmenessä vuodessa käsityöläisten määrä lähes nelinkertaistui ja käsityöläisiä oli 1630-luvulla yli 40.

Vuonna 1641 Pori menetti ulkomaankauppaoikeutensa ja samalla käsityöläisten määrä romahti. Vielä vuonna 1738 kaupungissa oli ainoastaan seitsemän käsityöläistä: kaksi räätäliä, suutari, peruukintekijä, kirjansitoja, puuseppä ja muurarimestari. Kaupungin maistraatti päätti hankkia kunnollisia käsityöläisiä kaupunkiin ja käsityöläisten määrä nousi pian 39:ään. Pori sai ulkomaankauppaoikeutensa kokonaisuudessaan takaisin vuonna 1765 ja sen myötä käsityöläisten määrä kasvoi tasaisesti. Vuonna 1800 kaupungissa oli sata käsityöammatin harjoittajaa.

Kaupungeissa oli esiteollisella ajalla myös ammattikuntapakosta vapaita käsityöaloja. Monet "fuskarit" saivat näistä aloista lisätienestejä. Laittomasti toimineiden lisätienestejä hankkineiden määrä on varmastikin ollut melko huomattava, koska esimerkiksi valtiopäivillä eräässä puheenvuorossa todettiin: 
"…käsityöläiseltä joutuu ostamaan kelvotonta tavaraa siinä kuin eron saaneelta sotamieheltäkin, mutta usein nämä tekevät parempaa työtä ja halvemmalla."

Kisällejä suutarinverstaassa

Käsityöläisammatin harjoittaminen oli Porissa laajimmillaan 1800-luvun puolivälin jälkeen. Vuonna 1852 mestareita oli kaikkiaan 136. Luku oli Suomen kaupungeista viidenneksi suurin. Suurimpia käsityöliikkeitä olivat räätälien, suutarien ja seppien liikkeet, joissa työskenteli mestarin lisäksi keskimäärin noin viisi kisälliä ja oppipoikaa. Perässä tulivat myös hyvin kehittyneet käsityöliikkeet, kuten puuseppien, kaakeliuunintekijöiden ja maalarien liikkeet.

Porissa harjoitettuja käsityöläisammatteja 1600 - 1721

Porissa harjoitettuja käsityöläisammatteja 1721 - 1860

Työpaikan sijainti

Käsityöläisten työpaikka oli samalla heidän kotinsa. Asuinpaikka riippui toimenkuvasta sekä myös asiakaskunnasta. Nahkurit ja värjärit asuivat Porissakin kaupungin reunalla, lähellä itäistä tullia nykyisen Keski-Porin kirkon paikkeilla. Tämä johtui siitä, että he palvelivat enemmän maalaisia ja etenkin siksi, että työ levitti ympäristöön pahoja hajuja.

Raatihuoneen edustalla sijainnut Isotori (nykyinen Raatihuoneenpuisto) oli kaupungin keskus, jonka välittömässä läheisyydessä asuivat kaupungin valtaporvarit. Käsityöläiset pyrkivät sijoittumaan myös mahdollisimman lähelle tätä aluetta. Räätäleitä ja suutareita oli runsaasti ja kummankin alan edustajat pyrkivät sijoittumaan mahdollisimman kauas toisistaan. Tämä johtui siitä, että heidän asiakaskuntansa koostui yksinomaan kaupunkilaisista.

1800-luvun lopulla alkanut teollisuustuotanto alkoi lopulta syrjäyttää käsityöammatteja. Myös vuonna 1868 tapahtui merkittävä muutos käsityöläisalalla. Tuolloin annettiin asetus, jonka mukaan:
"Jokainen hyvämaineinen Suomen kansalainen, mies tahi waimoihminen, joka itse hallitsee itseänsä ja tawaraansa, olkoon oikeutettu niillä ehdoilla ja siinä järjestyksessä kuin tämä asetus sisältää asettautumaan kaupunkiin tahi maalle sekä harjoittamaan sitä kauppa-, wapriikki- tahi hantwärkkielinkeinoa, jonka hyväksi näkee, kuin myös warustamaan laiwoja sekä kotimaista että ulkomaista merenkulkua warten."

Näin siis ammattikuntalaitos lakkautettiin. Vuonna 1879 ammatinvalinnan vapautta laajennettiin vielä siten, että jokainen Suomen kansalainen sai ryhtyä harjoittamaan mitä tahansa hyväksi katsomaansa elinkeinoa.