Satamat (1765-1809)

Kokemäenjoki on ollut lähes kahdentuhannen vuoden ajan merkittävä kulkuväylä ja kauppareitti. Jokea kulkien on etsitty uusia riista- ja viljelysmaita. Virran mukana on laskettu turkislasteissa aavalle merelle ja edelleen ulkomaiden kauppapaikoille. Joki on toiminut liikenteen valtaväylänä sekä erilaisten vaikutteiden levittäjänä. Joen tarjoamia elinkeinoja olivat mm. kaupankäynti ja purjehdus. Kansainvälisellä kanssakäymisellä ja kaupankäynnillä on ollut merkittävä vaikutus Porille ja jokivarren asukkaille. Satamat olivat tärkeitä myös käsityölle ja sitä seuranneelle suuremmalle teollisuudelle, koska satamien kautta tuotteet kulkeutuivat ulkomaisten tilaajien käsiin.

Koska purjehdus Ulvilaan oli vaikeutunut joen mataloitumisen vuoksi, perusti Juhana-herttua vuonna 1558 uuden kaupungin Kokemäenjoen suulle. Jokisuu näytti silloin huomattavan erilaiselta kuin nykyään. Kaupungin edustalla lainehti aava merenlahti. Sisämaassa asuvat toivat kaupunkiin tavaroita vaihtaakseen niitä sellaisiin meriteitse tuotuihin tuotteisiin, joita ei saatu heidän kotiseudultaan. Satama tarjosi myös työtä: tarvittiin runsaasti väkeä purkamaan, lastaamaan ja kuljettamaan tavaroita.

Merimiehiä vuonna 1909

Kaupungin edustalla sijainnut satama jäi kuitenkin ajan myötä yhä kauemmas pakenevasta rantaviivasta. Joen mukanaan kuljettama liete mataloitti väyliä edelleen. Laivaliikenne kaupunkiin vaikeutui ruoppausyrityksistä huolimatta. Jo 1600-luvulla valitettiin, että suurimmat purjelaivat eivät pääse kaupunkia "suurta peninkulmaa" lähemmäksi. Tarvittiin kaikkiaan kolme eri satamapaikkaa ennen kuin se asettui nykyiselle paikalleen Mäntyluotoon 1800 - 1900 -lukujen vaihteessa. Satamakaupunkien menestys riippui hyvistä liikenneyhteyksistä, joten rautatie vaikutti Porin sataman viimeiseen siirtoon.

Vielä 1800-luvun puolivälissä merenkulkumahdollisuudet riippuivat Suomen rannikoiden jääpeitteistä. Purjehdusaika kesti vain vähän yli puoli vuotta. Laivojen puinen runko ei kestänyt jään painetta ja terävien reunojen viiltoja. Purjehtiminen oli hankalaa jopa lumisohjossa. Laivat vedettiin viimeistään joulukuussa pois Suomen vesiltä tai varustettiin talvehtimaan. Ennen toukokuuta ei kukaan uskaltanut tuoda laivojaan Suomeen. Tilanne parani vasta rautakylkisten höyrylaivojen myötä.

Purjelaivojen koon kasvettua ja höyrylaivojen yhä suurempien lastien ansiosta satamiin syntyi 1800-luvun lopulla stuuvari- eli lastauttajayrityksiä. Nämä yritykset olivat aluksi kooltaan pieniä, mutta vuosien myötä ahtauksen suorittivat yhä suuremmat yritykset, joilla oli palkkalistoillaan ammattitaitoista satamatyöväkeä.

 

Satama kaupungin edustalla ja Kivinissä

Reposaaren satama

Mäntyluodon satama