Kauppahuoneiden aikakausi (1809-1856)

Yhden tai useamman yrittäjän hallitsema kauppahuone oli 1700-luvun lopulta lähtien talouselämän yleisin yritysmuoto. Normaalisti kauppahuoneet tunnettiin omistajansa nimellä, joka saattoi säilyä muuttumattomana myös sukupolvien yli. Näin kyettiin hyödyntämään nimen tunnettavuutta. Usein nimien lopussa esiintynyt "& Co" merkitsi juuri kauppahuonetta. Melko usein kauppahuoneet periytyivät isältä pojalle.

Carl Fredrik Rosenlew johti menestyvää kauppahuonetta.

Kauppahuoneet olivat 1800-luvun kaupankäynnin kulmakiviä. Ne olivat avoimia yhtiöitä, joissa omistajat vastasivat niiden toiminnasta omaisuudellaan. Kauppahuoneet pyrkivät harjoittamaan kaikkea mahdollista voittoa tuottavaa liiketoimintaa. Näitä olivat esimerkiksi vähittäistavarakauppa, laivanvarustus, puutavaran vienti sekä rahan lainaaminen korkoa vastaan. Toisin sanoen kauppahuoneet olivat monialayrityksiä, jotka harjoittivat kotimaan kaupan lisäksi ulkomaankauppaa. Suuntautuminen moneen eri alaan mahdollisti talouden tasapainon. Mikäli yksi toiminta oli tappiollista, saatettiin tappiot kuitata muiden toimintojen voitolla.

Kaupankäyntiin liittyi erottamattomasti myös kuljetus. Suomen koko kauppalaivastosta kolmannes kuului parinkymmenen suurimman kauppahuoneen omistukseen. Kauppahuoneet panostivat vahvasti ulkomaankauppaan, jolla luotiin mahdollisuus toimia vielä niin "takapajuisessa" Suomessa.

Isännän ammattitaito oli kauppahuoneen keskeisin voima. Osaaminen, tilanteen tuntemus ja solmitut kauppasuhteet edesauttoivat asemaa ulkomaankaupassa. Tässä suhteessa kauppahuoneet eivät eronneet nykyaikaisista yrityksistä.

Kauppahuoneiden kaupan ja merenkulun varaan rakennettu liiketoiminta mullistui 1800-luvun jälkivuosikymmenillä. Kaupankäynnistä saadut rahat siirrettiin laivoista ja kauppavarastoista tehtaisiin. Tavaroiden vaihtamisesta ja kuljetuksesta siirryttiin toisin sanoen niiden valmistamiseen. Suomalaisen laivanvarustuksen kulta-aika alkoi olla ohi 1860-luvulla, joten kauppahuoneet laajensivat toimintaansa uusille aloille. Teollisuus nähtiin lupaavana tienä eteenpäin. Varakkaimmat ja onnekkaimmat kauppahuoneet myös pärjäsivät tällä tiellä. Saha- ja paperiteollisuudessa kauppahuoneet valvoivat koko "ketjua" raaka-aineen hankinnasta ja jopa tuottamisesta aina valmiin tuotteen myyntiin ulkomaiden satamissa. Menestyneimpiä tässä koko ketjun hallinnassa oli Antti Ahlström, koska hänellä oli kokemusta puun ostosta, hakkuusta, vedätyksestä ja uitosta aina sahatavaran rahtaukseen valtamerillä.