Laivanrakennus (1809-1856)

Laivanrakennus Porissa ja sen lähialueilla 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa

Purjealukset

F.W. Rosenlewin ja J. Grönfeldtin rakennuttama parkkilaiva Veritas valmistui Ärholman telakalla 1859.

Kaupungin laivavarvi

Porin laivavarvi eli veistämö perustettiin vuonna 1572. Se sijaitsi osapuilleen nykyisen Linnansillan kohdalla Keski-Porin kirkon takana. Laivavarvista on jäänteenä vielä 5. kaupunginosan Varvinkatu.

Porin laivavarvilla rakennettiin 1500-luvun lopussa useita aluksia laivastoa varten. Parhaimmillaan varvilla työskenteli johtajan lisäksi 60 miestä. Ensimmäinen alus, pienehkö "Porin galeija", valmistui vuosina 1572–1573. Lisäksi rakennettiin saaristoaluksia. Vuonna 1583 valmistui todennäköisesti suurin koskaan täällä rakennettu sota-alus "Porin kraveli".

Tapulioikeuksien eli ulkomaankauppaoikeuksien menettämisen jälkeen laivanrakennus hiipui kaupungissa. Tilanne parani jälleen, kun oikeudet palautettiin vuonna 1765. Porilaiset kauppiaat ryhtyivät rakentamaan suurempia "Välimeren purjehtijoita" sen jälkeen, kun saavutettiin suorat kauppayhteydet Välimeren satamien kanssa.

Reposaaren varvi

Vuonna 1826 porilaiset kauppiaat perustivat Reposaareen uuden laivaveistämön, jonka oli tarkoitus korvata Porin vanha veistämö jokirannassa. Kaupungin varvin käyttöä hankaloitti joen jatkuva madaltuminen. Reposaaren varvi sijaitsi Kirkkokadun lastentarhantalon alapuolella rannassa. Varvi ei kuulunut kenellekään yksityiselle henkilölle tai yhtiölle, vaan kaupunki vuokrasi sitä niille, jotka kulloinkin halusivat rakennuttaa laivoja.

Varvilla valmistui ensimmäisenä kauppahuone Björkman & Rosenlewin sekä eräiden muiden porilaiskauppiaiden omistama 249 lästinen Storfursten. Purjelaivojen rakennus ei vaatinut tuolloin kovin suuria rakenteita. Reposaarella oli pohjateline, jolla rakennettava laiva lepäsi ja jolta se laskettiin vesille, paja, lankkujen höyrystyskaappi ja kattilat, joissa keitettiin pikeä. Varvin rakennustyömiehet olivat ammattimiehiä: muun muassa laivanrakennusmestareita ja varvinseppiä. 1830-luvun lopussa laivanrakennus oli niin vilkasta, että kauppiaiden omat veistämöt kaupungissa ja Reposaarella eivät riittäneet. Laivoja ryhdyttiin rakennuttamaan myös lähipitäjissä, kuten Luvialla, Merikarvialla ja Ahlaisissa. Joitakin laivoja rakennettiin myös Porin Kivinin Varviluodolla, Halssissa ja Kuuminaisissa.

Purjelaivojen suunnittelussa tapahtui merkittävä muutos 1800-luvun puolivälissä. Aikaisemmin tärkeimpänä ominaisuutena pidettiin laivan mahdollisimman suurta kantavuutta, mutta nyt nopeus nousi tärkeämmäksi tekijäksi. Menetetty kantavuus korvattiin rakentamalla suurempia aluksia. Samalla myös rakennuskustannukset nousivat. Uutta laivasuunnittelua edusti Raumalle saapunut saksalainen laivainsinööri Julius Bustorff, joka oli yhteistyössä myös Rosenlewin kanssa.

Suomen liittyminen Venäjään vuonna 1809 merkitsi samalla myös sitä, että maa joutui sotaan vanhan kauppatuttavan Englannin kanssa. Suomen kauppalaivoilla ei ollut pääsyä Juutinrauman toiselle puolelle. Itämerikään ei ollut enää turvallinen. Muutama porilaisalus yritti purjehtia Saksaan ja Tanskaan, mutta alukset joutuivat englantilaisten käsiin. Vähitellen Pori menetti kauppalaivastostaan kaikki suuremmat aluksensa. Vuonna 1810 Porin laivasto käsitti ainoastaan kahdeksan kaljaasia, jotka olivat sopivia vain lähipurjehdukseen esimerkiksi Tukholmaan ja Rääveliin eli Tallinnaan.

Sekstantin avulla voitiin määritellä laivan sijainti suhteessa taivaankappaleiden korkeuteen.

Venäjä ja Englanti solmivat rauhan vuonna 1812 ja suomalaisalukset pääsivät jälleen purjehtimaan Juutinrauman kautta Pohjanmeren satamiin. Pohjanmeren liikenne edellytti kuitenkin suurempia aluksia. Vuonna 1814 Porin laivaveistämöllä valmistui raatimies P. Moliisin ja muutaman kauppiaan yhteisesti rakennuttama 159-lästinen fregatti Eolides. Samoihin aikoihin valmistui Lyttylän laivaveistämöllä 150-lästinen fregatti Wilhelmina. Nämä kaksi olivat seuraavan vuosikymmenen Porin kauppalaivaston ainoat suuret alukset.

Suomalaisen laivanrakennuksen historiassa 1800-luku oli vuosisata, jolloin merenkulun merkitys oli suurimmillaan maan talouselämän kehityksessä. Talouselämän perustana oli puolestaan suomalainen metsä. Puutavaran myyntiin tarvittiin riittävän suuria aluksia, joilla oli mahdollisimman paljon lastitilaa sahatavaralle. Tämä asetti vaatimuksia myös suomalaiselle laivanrakennukselle. Merikuljetuksen tuli olla varmaa ja turvallista. Parhaat alukset saivat myös tuottavimmat rahdit.

Vuonna 1826 tapahtui merkittävä käänne Porin laivanvarustustoiminnassa. Tuolloin kansainvälinen merikauppa elpyi. Kapteeni Fredrik Frans Wallenstrålella oli yksityinen veistämö Lyttylässä, josta valmistui 199-lästinen Orion. Laivat lähtivät satamasta puutavaralastissa ja palasivat lastinaan suolaa, viljaa, rautaa ja siirtomaatavaroita. Tämä edellytti myös entistä suurempien alusten rakentamista. Laivojen matkat saattoivat olla hyvinkin pitkiä: mm. Björkman & Rosenlewin eräs alus lähti syksyllä 1826 terva- ja lankkulastissa "Elsenenriin ja edelleen" ja kotiutui Hampurista vasta kaksi vuotta myöhemmin, käytyään rahtimatkalla Brasiliassa. Kaupungin kauppalaivasto kasvoi lukumäärältään ja kantavuudeltaan jatkuvasti aina 1840-luvun lopulle saakka. Vuonna 1840 Porin purjelaivaston kantavuus nousi yli 7000 lästin, mikä oli enemmän kuin missään muussa Suomen kaupungissa.

Laivanrakennusta hillitsi lopulta Ranskan helmikuun vallankumous vuonna 1848, koska se aiheutti epävarmuutta maailmantaloudessa. Tilanne parani, mutta porilaiset laivanvarustajat eivät ehtineet nauttia noususuhdanteesta kauaakaan. Vuoden 1852 suurpalossa Pori tuhoutui lähes täysin. Jälleenrakennus ja korjaukset tulivat niin kalliiksi, että kauppiaille ei jäänyt varallisuutta laivojen rakentamiseen. Palon jälkeisenä vuonna alkoi kaiken lisäksi vielä Krimin sota, jonka seurauksena Porin kauppalaivasto kutistui 1800-luvun alkuvuosien merenkulun lama-ajan tasolle. Kuitenkin Porin kauppalaivastoa jälleenrakennettiin ja vuodessa laivaston koko oli kaksinkertaistunut siitä, mitä se oli ollut heti sodan jälkeen. Porin asema merkittävänä laivanvarustuskaupunkina oli kuitenkin romahtanut. Vuonna 1866 Porin laivatonnisto oli maan seitsemänneksi suurin ja vuonna 1878 enää 14:ksi suurin. Jotkin maalaiskunnatkin olivat kiilanneet Porin ohi.

Rakentaminen siirtyy Satakunnan muille varveille

Krimin sodan jälkeen suurin osa porilaisten purjelaivoista rakennettiin läheisten maalaispitäjien veistämöissä. Keskeisin rakennuspaikka oli Luvian Laitakarissa, jossa oli kolme veistämöpaikkaa. Myös Merikarvian veistämöitä käytettiin jonkin verran. Porin omassa veistämössä rakennettiin enää vain poikkeustapauksissa. Joki oli madaltunut niin paljon, että suurten purjelaivojen kuljettaminen merelle oli käynyt miltei mahdottomaksi. Muun muassa Wilhelm Rosenlew rakennutti neljä purjelaivaansa Kellahden Ärholmassa.

Olipa laiva rakennettu missä vain, sen vesillelasku oli aina juhlallinen tapahtuma.

Höyryalukset

Porin konepajalla v. 1881 rakennettu höyrylaiva Norrmark liikennöi Porin ja Reposaaren väliä.

Höyrylaivojen tulo merkitsi murrosta suomalaisessa laivanrakennuksessa. Laivanrakennus ei ollut kannattavaa 1860-luvulla ja monet laivanvarustajat pitivät rahansa mieluummin pankissa kuin sijoittivat ne laivojen valmistamiseen. Rautaisten höyrylaivojen rakennus oli ulkomailla vilkasta, mutta Suomessa päätettiin odotella ja purjeista luovuttiin hitaasti. Muutamat pienet konepajat valmistivat höyryaluksia, mutta nämä pajat olivat enemmänkin käsityöhenkisiä verstaita.

Reposaarella rakennettiin kuitenkin 1860-luvun alussa Venäjän laivastolle muutamia sota-aluksia. Tämän vuoksi alueelle rakennettiin myös työväen asunnot sekä paja.Rakennusmiehet olivat pääasiassa pohjalaisia, joiden kerrottiin olevan yhtä hyviä työntekijöitä kuin tappelijoitakin. Ensimmäinen laiva, jonka nimeä ei tiedetä, valmistui 1860 ja sitä seurasivat Wsadnik ja Widjäs. Näiden jälkeen rakennettiin vielä kanuunalaivat Garnostoj ja Sabol. Myöhemmin Reposaarella rakennettiin ainoastaan proomuja.

Porin konepaja oli perustettu kaikessa kiireessä vuonna 1858 toimittamaan Reposaarella valmistettaviin venäläisiin sotalaivoihin koneet. Myöhemmin tilausten määrä kasvoi ja konepaja ryhtyi valmistamaan myös aluksia. Esimerkiksi vuonna 1869 valmistui venäläisten tilaama siipiratasmatkustajalaiva Den. Tammikuussa 1870 tulipalo tuhosi konepajan, mutta uusi omistaja nosti sen jälleen jaloilleen. Pian Porin konepaja oli vuotuisen valmistusarvon perusteella maan kolmanneksi suurin. Kuitenkin varsinainen laivanvarustus alkoi vasta, kun konepaja siirtyi kauppahuone W. Rosenlew & Co:n omistukseen.

Huomattava osa Konepajan laivoista tehtiin tilaustyönä muualle Suomeen. Vuonna 1885 valmistui rahtilaiva Concordia ja viisi vuotta myöhemmin suurin konepajalla valmistettu rahtilaiva Constantia. Rosenlew-yhtymän omasta tilauksesta rakennettiin kolme (erityisen hyvin valmistettua) matkustaja-alusta: Norden, Södern ja Fredrik Wilhelm. Lisäksi valmistettiin mm. Helsinkiin hinaajia ja höyryveneitä. Porin Konepajan laivatuotanto oli siis monipuolista. Alkuaikoina konepajan suunnittelijat olivat ruotsalaisia ja myöhemmin suomalaiset insinöörit Nordling ja Blomqvist.