Gustaf Adolf Fredrik Tigerstedt (1813 - 1878)

Gustaf Tigerstedt syntyi Rautalammilla vuonna 1813. Tigerstedt valmistui ylioppilaaksi Helsingin yliopistosta ja toimi myöhemmin kauppiaana Kuopiossa. Lisäksi hän oli Juankosken tehtaan ruukinpatruuna. Tehtaan oli perustanut hänen isänsä. Vuonna 1856 hän ulotti liiketoimensa myös Satakuntaan ja perusti Kokemäen Kolsinkoskeen sahan. Samalla vuosikymmenellä hän teki ensimmäisen suunnitelman tukkien uittamisesta Kokemäenjoessa. Hänen suunnitelmansa kuitenkin hylättiin sinnikkään vastustuksen myötä ja otettiin käyttöön vasta myöhemmin Carl Borgin toimesta, mutta sitten tukkeja uitettiinkin jokea pitkin aina 1960-luvulle saakka.

Tigerstedt oli mukana myös Porin Höyrysahayhtiössä. Sen lisäksi hän omisti puutavaran vientiliikkeen. Vuonna 1872 hän sai maistraatilta luvan perustaa höyrysahan Reposaareen. Ennen kuin rakennustöitä aloitettiin, hän myi Reposaaren höyrysahan sekä puutavaran vientiliikkeen eräälle tukholmalaiselle tukkukauppiaalle. Gustaf Tigerstedt asui elämänsä loppuun Kokemäellä, jonne hän oli vuonna 1862 perustanut Gustafsvikin tilan.