1870-1900 | Sahojen kaupunki

Sahateollisuuden läpimurto oli alkanut Suomessa 1850 - 1860 -lukujen vaihteessa, jolloin sahausta koskevat rajoitukset poistettiin. Jokainen sai valmistaa lankkuja ja lautoja mielensä mukaan. Höyrysahojen perustaminen jäi kuitenkin vielä vähäiseksi, koska Suomessa vallitsivat ehkä maan historian pahimmat katovuodet. Porin ensimmäisen höyrysahan perusti Carl Johan Borg Isonsannan saarelle. Se meni kuitenkin vararikkoon jo vuonna 1866.

Sahateollisuus oli Suomen nopeimmin kasvava teollisuudenhaara 1800-luvun jälkipuolella. Nopeasti kehittyvä sahateollisuus kytki Suomen länteen ja sen markkinoihin. Miltei puolet Suomen vientituloista saatiin sahatavarasta, josta valtaosa laivattiin Länsi-Eurooppaan. Suomen yleisesti tärkeimmät kauppakumppanit olivat emämaa Venäjä, teollisuuden edelläkävijä Iso-Britannia ja nouseva teollisuusmahti Saksa. Näiden maiden kanssa käyty kauppa oli neljä viidesosaa koko Suomen kauppavaihdosta 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa. Metsien ja metsätalouden merkitys oli erittäin tärkeää myös Satakunnan kehittymiselle 1870 - 1940-luvulla. Metsäteollisuudesta saaduilla rahoilla oli suuri merkitys muun teollisuuden kehittymiselle.

Höyrysahat tekevät Porista sahakaupungin

Porin nousu merkittäväksi sahateollisuuskaupungiksi alkoi jo 1800-luvun alkupuolella, mutta varsinaisesti vasta 1870-luvulla Porista tuli sahateollisuuskaupunki. Tuolloin kaupunkiin ja sen lähialueille perustettiin kaikkiaan viisi höyrysahaa. Lisäksi 1860-luvulla perustettu Isonsannan saha siirtyi Rosenlewin omistukseen, joten kaupungilla oli kaikkiaan kuusi sahaa. Sahojen perustamiseen käytettiin runsaasti ulkomaalaista pääomaa, mutta 1880-luvulla ne olivat Reposaarta lukuun ottamatta suomalaisessa omistuksessa. Höyrysahojen merkittävä etu vesisahoihin nähden oli se, että ne pystyttiin perustamaan muualle kuin koskien ääreen.

Sahojen kaupunki

 

Höyrysahat muuttivat myös Kokemäenjoen ilmettä: jokea ryhdyttiin käyttämään tukkien uittoon. Sitä pitkin lipuvista tukkilautoista ja niitä saattelevista tukkilaisista tuli tuttu näky keväisin ja kesäisin.

1800-luvun loppuvuosina Suomessa koettiin taloudellinen nousukausi. Aikaisemmin alkanut teollistuminen alkoi tuottaa tulosta ja puuteollisuudesta hankituilla varoilla perustettiin uusia tehtaita. 1870-luvulla alettiin perustaa puuhiomoita, joiden jälkeen syntyivät paperi- ja sellutehtaat. Sahausjätettä käytettiin järkevästi hyödyksi. Puutavarakaupan tuloilla Poriin perustettiin myös puuvillatehdas.

Nousu teollisuuskaupungiksi

Sahateollisuuden jälkeen suurimpana työnantajana oli metalliteollisuus. Lähes joka viides teollisuustyöväestä oli metallialalla. Ylivoimaisesti suurin osa heistä työskenteli Porin Konepajalla. Konepajan tuotantoarvo oli yli 90 % Porin metalliteollisuudesta. Viinanpolttimot ja panimot olivat tällä aikakaudella myös merkittäviä työnantajia.

1800-luvun lopulla kaupungin teollisuus oli kuitenkin vielä varsin kapealla pohjalla. Mikäli pienemmät teollisuuslaitokset jätetään pois, oli kaupungissa sahojen lisäksi vain yksi konepaja ja tulitikkutehdas. Merkittävä muutos talouspolitiikassa oli vuoden 1879 elinkeinovapaus, jonka mukaan kuka tahansa Suomen kansalainen sai harjoittaa haluamaansa elinkeinoa. Porissa muun muassa kauppiaiden määrä nelinkertaistui. Elinkeinovapauden koitettua kaupunkeihin perustettiin tukkuliikkeitä ja yhden tuotteen myymälöitä. Katukuvaan ilmestyivät mm. tupakkakaupat, lihakaupat, vaate- ja hattukaupat ja rautakaupat näyteikkunoineen ja omistajanimineen. Vuonna 1884 Pori sai ensimmäisen puhelinverkkonsa.

Vuonna 1895 Pori sai rautatien, joka muutti samalla kaupungin paikalliset markkinat kansallisiksi. Samaan aikaan Suomessa alkoi koko 1800-luvun loistavin noususuhdanne. Rautatien lisäksi Porin muutkin liikenneyhteydet parantuivat. Jokiväylä saatiin jälleen ruopattua kulkukelpoiseksi. Rautatietä jatkettiin meren rantaan vuonna 1898. Pori oli käytännössä teollisuuskaupunki 1890-luvulla.