Höyrysaha

Senaatti hyväksyi höyrykoneen käytön sahoissa vuonna 1857. Päätös oli merkittävä, koska vesisahojen ongelmana oli niiden sijainti: vesisaha tarvitsi kosken voimalähteekseen. Höyrysahoja pystyttiin perustamaan mihin tahansa, kunhan lähistöllä oli hyvät kuljetusmahdollisuudet. Vuonna 1866 poistettiin sahausta koskevat rajoitukset. Jokainen sai valmistaa lankkuja ja lautoja mielensä mukaan.

Höyrysahaan kuuluvat rakennukset olivat samantyyppisiä kaikilla sahoilla 1800-luvun lopulla. Saharakennus oli suorakaiteen muotoinen ja punamultamaalattu. Saharakennukset olivat kaksikerroksisia. Sahaus tapahtui toisessa kerroksessa, jossa oli runsaasti ikkunoita, koska työ vaati paljon valoa. Rakennuksen sivu- ja päätyikkunat olivat moniruutuisia ja suuria. Tämän lisäksi katolla oli ns. lyhytkerros, joka koostui kokonaan ikkunoista. Sahat vaativat myös muita erikoisrakenteita, koska sahakoneet liikuttivat ja rasittivat rakenteita. Esimerkiksi rakennuksen kulmarakenteissa käytettiin puiden juurakkoja ja seinät olivat kevytrakenteiset.

Varsinainen sahaus tapahtui yläkerrassa ja alakerrassa sijaitsivat voimanvälitys ja sahakoneiden jalustat. Saharakennukseen liittyi myös kivirakenteinen voima-asema ja tiilinen savupiippu. Isonsannan höyrysahan rakennus on säilynyt nykypäiviin puimuritehtaan vieressä.