Päärnäinen eli VI osa

Päärnäisten pelloista ja niityistä löytyy mainintoja 1700-luvulta lähtien. Laaja nummialue kuului maistraatin käyttövallan alaisuuteen ns. kunnallismaana. Aluetta halkoi Turuntie, joka kulki Luvian ja Vähärauman kautta ja ylitti kaupungin rajan suunnilleen nykyisen Länsipuiston kohdalla. Tielinja kulki suurin piirtein nykyistä Maantiekatua pitkin, mutta kaartui hieman etelään. Tien eteläpuolella tiedetään olleen 1850-luvulla venäläisten tykistötallit. Alueella oli myös teollisuutta, muun muassa 1820-luvulla perustettu tiilitehdas sekä vuonna 1849 perustettu fajanssitehdas.

Kuoppakaupunki syntyy

Porin kaupunki tuhoutui lähes täysin vuoden 1852 palossa. Kaikkiaan 4672 asukasta eli 74 % kaupungin asukkaista jäi kodittomaksi. Varakas väki alkoi nopeasti rakentaa uusia talojaan uudelleen kaavoitetulle kaupunkialueelle, mutta varattomat hakivat turvaa mm. sukulaistensa luota naapuripitäjistä. He asuttivat myös kaupungin ladot ja riihet sekä viidennen osan talot, niin että yhdessä huoneessa saattoi asua useita perhekuntia. Köyhin väestönosa – jolla ei ollut varaa vuokrata huonetta halvimmastakaan hökkelistä – suuntasi matkansa kaupungin kaavoittamattomalle alueelle länteen ja kaivoi itselleen hiekkamaahan kuopan asunnoksi. Tästä sai alkunsa kaupungin kuudes osa.

Kuoppa-asumuksen pienoismalli Satakunnan Museossa

Kuoppa-asuntojen tarkkaa sijaintia ei tunneta. Suurin osa niistä kaivettiin Vähäraumalle johtavan tien (nyk. Maantienkatu) eteläpuoleiselle hiekkakankaalle. Asuntoja oli myös Malmiriihillä eli nykyisten 3.-4. ja 9.

kaupunginosien välisellä alueella sekä maantien pohjoispuolella, Hirsipuumäen tienoilla. Kuopissa oli useimmiten laudanpätkistä ja oljista rakennetut seinät ja katto, maalattia, yhdessä nurkassa liesi ja katon rajassa pieni ikkuna. Näitä alkeellisia asuntoja oli runsaasti, v. 1861 kuoppakaupungin alueella asui 500 henkeä.

Palon jälkeen kaupunki kaavoitettiin uudelleen, mutta varsinaisella kaupunkialueella tonttien hinnat olivat niin korkeita, että vain harvalla kuoppakaupunkilaisella oli varaa niihin. Väliaikaisiksi tarkoitetut kuoppa-asunnot muuttuivat pysyviksi ja niitä ryhdyttiin parantelemaan. Katon rajaan tehtiin pieniä ikkunoita ja lattiaa ja tulisijoja paranneltiin. Kuoppien kerrottiin olevan "kuiwat ja lämpymät". Kaikista parannuksista huolimatta taudit pääsivät leviämään alueella. Asukkaiden laiminlyömä puhtaus edisti leviämistä.

VI osa kaavoitetaan

Kuoppakaupungin asuinoloista kirjoitettiin sanomalehdissä jo muutama vuosi palon jälkeen, mutta asutukseen puututtiin vasta vuonna 1861, jolloin ehdotettiin erityisen työväenkaupunginosan perustamista. Kuoppakaupungin alueen lisäksi uuden kaupunginosan paikaksi ehdotettiin joen pohjoispuolta, läheltä teollisuutta, mutta lopulta uusi kaupunginosa päätettiin perustaa Päärnäisiin eli juuri kuoppa-asuntojen alueelle. Alueen valintaan vaikutti luultavasti se, että häpeällisestä kuoppakaupungista haluttiin päästä eroon.

Kuudennen kaupunginosan (nykyisen Maantiekadun ja Esivallankadun sekä Käpylänkadun ja Tiilitehtaanpuistokadun välinen alue) tontit saatiin mitatuksi vuonna 1865, mutta vähävaraisilla työläisillä ei ollut näihin edelleenkään varaa. Tontit maksoivat 75 - 100 markkaa. Lopulta tonttien hintaa alennettiin niin tuntuvasti, 10 - 15 markkaan, niin että rakennustyöt pääsivät käyntiin.

Tontit olivat pieniä, joten alueelle saatiin sijoitettua paljon taloja ja asukkaita. Osa kuoppa-asumuksista säilyi silti edelleen käytössä, vaikka kaupunginvaltuusto päätti vuonna 1877, että kuopat on hävitettävä. Viimeiset kuoppa-asumukset jäivät pois käytöstä vasta 1890-luvulla, 40 vuotta palon jälkeen.

Näkymä VI osasta

1870 - 1880 -luvulla VI kaupunginosan eteläosaan (eli nykyisen Esivallankadun eteläpuolelle) kaavoitettiin uusia kortteleita ja alueesta muodostui nopeasti täydellinen vastakohta kuoppakaupungille uusine puutaloineen ja toreineen. 1890-luvulla kaavoitettiin alue nykyisestä Tiilitehtaanpuistokadusta itään. Rakentaminen vilkastui 1800 - 1900 -lukujen vaihteessa, jolloin myös rakennusten ja asuntojen koko kasvoi. Samalle alueelle ryhdyttiin rakentamaan vuokra-asuntoja. Varhaisempi rakennuskanta on vieläkin nähtävissä alueen länsiosassa, jossa asuinrakennukset ovat kooltaan pienempiä kuin lähempänä kaupunkia.

Tehtaita, käsityöläisiä ja kauppiaita

Tampereen ja Porin välinen rautatie valmistui vuonna 1895 ja se kulki kaupungin ja VI osan välistä. Oman värinsä työväenkaupunginosalle toivat sen jälkeen rautatieläiset, jotka muuttivat alueelle, lähelle työpaikkaansa.

1900-luvun alussa alueella toimi useita pieniä tehtaita. Rautatien lähellä oli Tuomiston nahkatavaratehdas, jonka yhteydessä oli myös myymälä. Sundholmin makkaratehdas aloitti toimintansa Malmintorin varrella vuosisadan vaihteessa, mutta ajan kuluessa Hjalmar Grönlundin tehdas samoilla nurkilla hallitsi alueen makkaroiden tuotantoa. Viimeinen kuudennen osan toiminnassa ollut teollisuusrakennus oli "Reinin papan" makkaratehdas Tuomarinkadulla 1960-luvun alkuun asti. Sen yhteydessä oli myös konttorirakennus ja makkaramyymälä.

Kuudes kaupunginosa kehittyi hyvin nopeasti todelliseksi käsityöläisten kaupunginosaksi, viidennen kaupunginosan rinnalle. Katujen ja teiden varret täyttyivät käsityöläisten pajoista ja verstaista. Vuonna 1906 alueella harjoittivat ammattiaan mm. useat puusepät, räätälit, suutarit, levysepät, teurastajat ja kivenhakkaajat.

Uuden kaupunginosan kasvavaa väkimäärää palvelivat monet kaupat ja pikkuliikkeet. 1900-luvun alkuvuosikymmeninä kuudennen osan tunnettuja kauppoja olivat Sundholmin makkaraliike ja Grönholmin leipomo, jotka ilmoittelivat tuotteistaan sanomalehtiä myöten. Lisäksi kuudennessa osassa oli useita sekatavarakauppoja, joista sai "halvoilla ja vakavilla hinnoilla" monenlaisia tuotteita. 1930-luvulla kuudennessa osassa oli kauppoja toistakymmentä. Melkein joka korttelissa oli pikkukauppa, jonka pitäjä myös toimi leipurina. Makkara- ja oluttehtaat toimivat melkein kulman takana ja maitoa saattoi ostaa lehmän omistajilta. Kuudennessa osassa lehmiä oli vielä 1980-luvun alussa.