Asunto 1500 - 1700 -luvulla

Yksinkertaista asumista

1500- ja 1600-luvuilla tavallisen porilaisen asunto oli harmaa ja yksinkertainen savupirtti. Ulko-oven edessä saattoi olla riu’uista pystytetty tuulensuoja. 1600-luvulla rakennuksissa saattoi olla myös hirrestä tehty päätyeteinen. Seinät oli tavallisesti tehty pyöreistä hirsistä. Yksinkertaisissa savupirteissä oli vain yksi huone. 1600-luvulta lähtien yhden huoneen lisäksi saattoi olla myös kamari.

Savupirtti

Pihapiirissä saattoi olla useampikin rakennus. Piharakennusten määrä riippui lähinnä omistajan varallisuudesta. Piharakennuksia olivat mm. keittokota, pakaritupa, sauna, riihi, aitta, luhti, käymälä sekä erilaiset eläinsuojat. Yleisesti piharakennukset rakennettiin huonommasta puulaadusta kuin varsinainen asuinrakennus. Tonteilla on saattanut olla myös kaivoja sekä puisia piha- ja katukatteita. Pihat saattoivat olla myös aidattuja. Aidat voitiin valmistaa laudoista, puunrangoista, hirsistä ja pystypaaluista. 

 

Uutuutena savupiippu

1600-luvulla rikkaimmat porilaiset ryhtyivät rakentamaan savupiippuja. Myöhemmin asunnot olivat niin sanottuja paritupia, jotka olivat saaneet mallinsa kuninkaankartanoista, pappiloista ja sotilasvirkataloista. Parituvassa oli läpikuljettava porstua, jonka molemmin puolin sijaitsi yksi asuinhuone. Porstuasta kehittyi sittemmin eteinen, jonka perällä sijaitsi kamari tai keittiö. Savupirtti ja paritupa olivat talonväen asuinhuoneita. Talvella koko talon väki nukkui pirtissä tai tuvassa tulisijan lämmössä, mutta kesäisin esimerkiksi nuoriso saattoi nukkua mahdollisesti joissakin piharakennuksista, mikäli näitä oli.

 

Suurempia taloja

1700-luvun alkupuoli oli Suomen kaupungeissa isovihan jälkeinen jälleenrakennuskausi. Vuosisadan keskivaiheilla rakennustyyli alkoi muuttua. Varakkaimmat porvarit rakensivat kaksikerroksisia taloja torien ja pääkatujen läheisyyteen. Varakkaimpien asunnot sijaitsivat lähellä hallintokeskusta eli raatihuonetta ja silloista toria. Kauppiailla ja virkamiehillä talot rakennettiin nyt karoliinisen pohjakaavan mukaan: sali oli keskipisteenä ja edustus- ja keittiötilat selkeästi erotettuina toisistaan. Pihapiirit rakennettiin edelleen umpinaisiksi kokonaisuuksiksi ja sisäänkäynti taloon sijaitsi pihan puolella. Ulkorakennuksina säilyivät edelleen karjasuojat, tallit ja liiterit. Seinähirsiä alettiin veistää suoriksi ja taloja alettiin myös maalata 1700-luvun puolivälistä lähtien, jolloin punainen keittomaali eli punamulta yleistyi. Varakkaimmat saattoivat käyttää myös keltaista keittomaalia tai jopa öljymaalia.