Asunto 1800 - 1900 -luvulla

Puutaloasumista

Työläiset asuivat 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa monin eri tavoin: työnantajan työsuhdeasunnoissa, vuokralaisena, alivuokralaisena tai joskus myös omassa asunnossa. Vuokralla asuminen oli kuitenkin yleistä. Työväestön hellahuoneen ja porvariston tilavan asunnon ero oli huomattavan suuri.

Suuri osa kaupunkilaisista asui vielä 1900-luvun alussa puutaloissa. Vanhemmat talot olivat matalia ja kapeita, joten asuinhuoneet olivat koko rakennuksen levysiä. 1800-luvun loppupuolella rakennetut talot olivat leveämpirunkoisia ja kaikin puolin suurempia. Jos talo 1800-luvulla oli maalattu, oli maalina käytetty itse keitettyä puna- tai joskus myös keltamultaa, mutta 1900-luvun alussa talo oli saatettu jo maalata öljymaalilla. Asunnoissa oli yleensä 1-2 huonetta ja keittiö, mutta tavallisia olivat myös hellahuoneet ja yhteiskeittiöasunnot. Monihenkinen perhe saattoi asua ahtaasti yhdessä ainoassa huoneessa. Porissa osa työväestöstä asui, koko maatakin ajatellen, poikkeuksellisen vaatimattomissa oloissa. Vielä vuonna 1919 kaikissa Suomen kaupungeissa kolmannes oli ainoastaan yhden huoneen asuntoja.

Kustaa ja Julia Grönholmin perheen koti Vähäraumalla

Sahatyöntekijät saivat työpaikaltaan ilmaiseksi tai halvalla lankunpätkiä, joista oli edullista muurata asuinrakennuksen seinät savea muurauslaastina käyttäen. Lankunpäätaloja on ollut Porissa kaikkialla, missä sahatyöväki on asunut. Porin erikoisuutena olivat harmaa- tai hiekkakivestä tehdyt ulkorakennukset. Saunoja ja kaivoja ei ollut läheskään kaikissa pihoissa. Saunassa käytiin naapurissa tai jossakin yleisistä saunoista. Ennen vesijohtoa vesi kannettiin kaupungin yleisistä kaivoista.

 

Varakkaimmille kivitaloja

Porissa rakennettiin varakkaille henkilöille kivirakennuksia eli tiilitaloja "paraatipaikalle" Etelärantaan. Kivirakennukset yleistyivät varsinkin vuoden 1852 palon jälkeen. Arvokkaammat huoneet, kuten sali, kirjasto ja ruokasali sijaitsivat yleensä kadun puolella. Makuuhuoneen ja palvelusväen huoneet sijaitsivat puolestaan pihan puolella. Huoneita saattoi olla jopa kymmenen. Hallituskadun ja Antinkadun kulmassa sijaitsevassa rakennuksessa oli vuonna 1903 alakerrassa pankki sekä asunto, johon kuului pihan puolella keittiö, makuuhuone, huone ja eteinen sekä kadun puolella ruokasali ja kaksi huonetta. Toisessa kerroksessa sijainneessa asunnossa oli puolestaan keittiö, kylpyhuone, wc, palvelijanhuone, tarjoiluhuone, herrainhuone, makuuhuone, lastenkamari, vierashuone, huone (käyttötarkoitus ei tiedossa) sekä yhdistetty olohuone ja ruokasali.

Porvareiden tonteilla oli myös ulkorakennuksia. Rosenlew omisti tontin Etelärannan ja Antinkadun risteyksessä. Vuonna 1910 tontilla oli samaan aikaan sekä sikala että autotalli. Maaseutumainen elämäntapa kohtasi näin modernin kaupungin autoineen. Maailmansotien välissä asuntojen kokoerot tasoittuivat hieman. Keittiöön kiinnitettiin myös aikaisempaa suurempaa huomiota. Palvelijattarillakin saattoi asuinhuoneensa yhteydessä olla erityinen keittokomero. Ihanteeksi nousi myös se, että perheen vanhemmilla sekä tyttärillä ja pojilla olisi omat makuuhuoneet.

 

Sodan jälkeinen rakentaminen

Rintamamiestaloja Porin Liinaharjassa

Toisen maailmansodan jälkeinen aika oli kiivaan jälleenrakentamisen aikaa. Tuolloin yleistyivät erityiset tyyppitalot, jotka olivat valmiiksi suunniteltuja. Nämä puolitoistakerroksiset talot tunnettiin myös rintamamiestaloina. Niissä makuuhuone, keittiö ja olohuone olivat selkeästi erillään toisistaan. Sodan jälkeen myös kerrostalo- ja rivitaloasuminen yleistyivät. 1950-luvulla asuinrakentaminen keskittyi kaupunkikeskustojen ulkopuolelle.