Valaistus

Savupirtti oli tavallinen kaupunkiasunto pitkään. Koska savupirteissä ei ollut savupiippua, tuprusi uunissa palavan tulen savu suoraan huoneeseen sisälle. Mikäli savu-uunin edustalla oli avoliesi, toi liedellä palava tuli valoa pirttiin. Lisäksi valaistukseen käytettiin päreitä, jotka olivat männystä valmistettuja ohuita, pitkähköjä puusäleitä, joita poltettiin valaisimena. Ne kiinnitettiin joko seinän rakoon tai erityisiin pärepihteihin. Mikäli jollakulla oli kynttilöitä, oli ne varattu ainoastaan juhlapäiviksi. Katon rajassa olevat savuaukot sekä seinässä olleet puuluukulla suljettavat aukot eivät päästäneet liiemmin valoa. Varsinaisia ikkunoita ei tavallisen kansan kodeissa vielä tuolloin ollut.

Ensimmäiset öljylamput kehiteltiin 1700-luvulla. Suomessa öljylamppuja myytiin 1800-luvun puolivälistä lähtien. Ongelmana oli kuitenkin kallis polttoaine. Suomessa patentoitiin kiviöljy valaisintarkoitukseen vuonna 1845. Lisäksi öljylampuissa poltettiin kerosiinia ja kasvisöljyä. Tilanne muuttui huomattavasti sen jälkeen, kun vuonna 1859 Yhdysvalloissa tehtiin onnistunut vuoriöljyn poraus. Tämän jälkeen öljy oli halvin polttoaine. Vuoriöljystä puhdistamalla ja tislaamalla valmistettua petrolia tuotiin Suomeen 1880-luvulta lähtien. Petrolia myytiin koteihin erityisissä kannuissa.

Sähkö yleistyi kunnolla kotitalouksissa vasta 1930-luvulla. Porvariskodeissa sähkövalosta saatiin nauttia jo aikaisemmin. Porissa Rosenlewin perheen Etelärannassa sijainneeseen kotiin syttyivät sähkövalot vuonna 1898.