Puuvillatehtaalla 1920 - 1950 -luvuilla

Maria Virtanen syntyi vuonna 1900 Noormarkussa. Marian perhe eli maatyöläisinä. Marialla oli vanhempi sisko sekä veli. Heidän vanhempansa kuolivat Marian ollessa vielä lapsi. Perheen lapset olivat joutuneet tämä jälkeen huutolaisiksi. Maria ei saanut koskaan käydä koulua, mutta vielä vanhempien eläessä oli Marian veli opettanut häntä lukemaan. Hän opetteli itse myöhemmin kirjoittamaan. Maria työskenteli lapsuus- ja nuoruusvuosina eri maatalojen palveluksessa.

Myöhemmin hänen sisarensa sai houkuteltua Marian hakemaan töitä Porin puuvillatehtaalta. Sisar oli itsekin töissä siellä. Elettiin vuotta 1922 ja työnhakijoita oli paljon. Moni heistä oli Mariaa muutamaa vuotta nuorempia. Nuorimmat taisivat olla 15-vuotiaita. Maria oli jonon viimeisenä ja oli varma, että ei tulisi valituksi. Tilanne oli vaikea, koska edellisenä vuonna Maria ja hänen miehensä olivat saaneet tyttären ja perhe tarvitsi kipeästi lisätuloja. Hänen miehensä oli saanut töitä Rosenlewin laatikkotehtaalta Aittaluodossa.

Puuvillatehdasta 1950-luvulla

Lopulta tuli Marian vuoro ja hänen yllätyksekseen kehräämön mestari sanoi heti, että "sinut me flikka otamme". Maria oli helpottunut ja arveli työn olevan puuvillatehtaalla helpompaa kuin maatalon palveluksessa. Jo samana päivänä hänet vietiin opettelemaan kehräämöön karstauskoneen käyttöä. Kone oli pelottavan suuri, mutta vanhempi karstaaja sanoi, ettei Marian tarvitse sitä pelätä, koska "ei se kone päälle tule".

Oppiaikaa kesti kaksi viikkoa ja Maria sai tältä ajalta palkkaa 92 markkaa viikossa, mikä oli valtavasti enemmän kuin maatilan palkka. Oppiajan jälkeen palkka parani vielä hieman.

Koneella lanka meni laapilta karstauskoneeseen, joka venytti hahtuvaa. Seuraavaksi hahtuva syötettiin lupikoneeseen, joka venytti kuitua edelleen. Seuraava vaihe tapahtui roovikoneessa, jossa hahtuva muokkautui lopullisesti langaksi suurille kiepeille eli rooveille. Näiltä rooveilta lanka puolattiin, mikäli lanka meni kutomoon, tai vyyhdettiin, mikäli lanka meni myyntiin. Näiden työvaiheiden aikana erityiset kellomiehet mittasivat eri työvaiheiden keston, jonka mukaan palkka määräytyi. Mikäli työssä tapahtui virheitä, niin siitä sai sakkoja, jotka vähennettiin palkasta. Myöhemmin sakkokäytännöstä luovuttiin.

Kehräämö ei ollut mitenkään vaarallinen työpaikka. Koneiden siivous sen sijaan saattoi olla. Mariakin siivosi välillä koneita. Hän pelkäsi erityisesti konetta, joka repi kalastajalankaa trasseliksi. Siivous täytyi tehdä koneiden käydessä. Koneessa oli terät, jotka tekivät siivouksen erittäin ikäväksi. Eräs työntekijä menettikin kerran kätensä konetta siivotessaan.

Poliisi ohjaamassa työmatkaliikennettä Porin sillalla

Kaikki, jotka kävivät töissä polkupyörällä, toivat sen sisälle tehtaaseen koneen viereen, koska se oli arvokas esine. Lopulta eräs siivooja valitti polkupyöristä ja ne jouduttiin jättämään ulos. Kerran eräs työntekijä ajoi pyörällään vahingossa tehtaan pihalla kävelleen johtaja Ekin päälle. Vieressä ollut toinen työntekijä nauroi tapahtumalle ja Ek antoi hänelle välittömästi potkut. Yliajaja sai sen sijaan pitää työpaikkansa. Tämän jälkeen pyörällä ajo kiellettiin tehtaan pihalla. Myöhemmin alueelle tuli pyörätelineet.

Ruokatunneilla Maria söi omia eväitään, vaikka tehtaalle olikin valmistunut ruokala. Moni söi eväitään pukuhuoneessa, mutta kesäaikana ruokatunnilla maattiin työkavereiden kanssa joen rannassa. Ruokatunneille pestiin myös pyykkiä, koska pukuhuoneen vieressä olevassa pesuhuoneessa oli vesijohdot, joita ei ollut monellakaan kotona. Näin teki Mariakin. Pyykit kuivattiin taas pukuhuoneen puolella. Pukuhuoneen lattia lainehti usein vedestä ja lopulta pyykinpesu kiellettiin kokonaan.

Työnjohtajat olivat määrääväisiä, mutta Maria ei heitä silti pelännyt. Kaikki meni hyvin, kun heidän kanssaan pysyi väleissä. Kerran Marialle sattui nolo tilanne, kun hän luki työn ohessa Nyyrikistä romanttista novellia. Hän ei huomannut, että insinööri seisoi hänen selkänsä takana. Maria pelästyi, kun hän huomasi insinöörin, joka kuitenkin kysyi ainoastaan: "saivatko he toisensa?", ja jatkoi matkaansa.

Karstakoneenkäyttäjillä oli apunaan palkattuja rippikouluikäisiä tyttöjä. Näitä tyttöjä kutsuttiin säätivasikoiksi. Myöhemmin tehtaalle pääsi töihin 18 vuotta täyttäneet. 1930-luvulla Maria siirtyi kehräämön uuteen osaan. Siellä oli töissä eräs vanha mummo, joka keräsi lattialta roskien seasta puuvillahahtuvia, jotka pystyttiin vielä erityisellä kehruukoneella valmistamaan langaksi. Mummo sai työstään ilmeisesti erittäin huonoa palkkaa, koska ruokatunneilla hän kerjäsi leipää muilta työntekijöiltä.

Työntekijät varastelivat tehtaalta melko paljon. Erityisen yleistä tämä oli sota-aikana, jolloin tekstiilejä oli huonosti saatavilla. Maria näki usein, että moni varasti etenkin ilmahälytysten aikana. Silloin vallitsi aina yleinen sekasorto työntekijöiden pyrkiessä tehtaan vieressä sijaitseviin VIII osan väestönsuojiin. Jotkut toimittivat varastettua tavaraa maalaisille ja saivat maksuksi ruokaa. Mikäli varkaudesta jäi kiinni, oli seurauksena aina lopputili. Kerran nuoret tehtaan apulaistytöt ilmiantoivat erään työntekijän varastamisesta, koska tämä aina kiusasi ja sätti tyttöjä.

Sodan aikana töitä oli välillä vähän ja usein työviikot olivat vain neljäpäiväisiä. Ainoastaan miestyöntekijät tekivät täyttä viikkoa. Mariakin joutui olemaan välillä pois töistä jopa kolme kuukautta, mutta sitten tuli ilmoitus, jonka mukaan kaikki, jotka olivat olleet töissä vähintään kymmenen vuotta, pääsisivät takaisin töihin. Uudemmat työntekijät saivat lopputilin. Mikäli töitä tulisi enemmän, palkattaisiin väkeä lisää. Marian tytär olikin sodan aikana kolme kuukautta puuvillatehtaalla. Lisätöitä tuotti sodan aikana sideharson tarve. Sitä valmistettiin puuvillatehtaalla valtavat määrät. Sodan jälkeen tehtaalle tuli monenlaisia uusia sääntöjä. Tehtaalle asennettiin muun muassa kellokorttilaitteet ja tuotanto laajeni puuvillan lisäksi silkkiin.

Joka joulu tehtaalla järjestettiin työntekijöille joulujuhla, johon kutsuttiin myös eläkkeelle jääneet työntekijät. Mariasta oli mukavaa tavata näitä vanhoja työkavereita. Puuvillatehtaan täyttäessä 50 vuotta vuonna 1950 järjestettiin myös suuret juhlat. Maria oli ollut tuolloin tehtaalla töissä jo 28 vuotta. Tästä hyvästä hän sai pukukankaan ja 10 000 markkaa rahaa.

Maria jäi eläkkeelle vuonna 1962 oltuaan tehtaalla töissä neljäkymmentä vuotta.