Sahalaisen työtä ja asumista Toejoella

Vilho Teodor Hartell syntyi vuonna 1885. Hänen isoisänsä oli tullut vuonna 1872 Poriin töihin Seikun sahan rakennustyömaalle. Isoisä oli Rosenlewin palveluksessa kaikkiaan 40 vuotta. Vilhon isä, Karl Hartell uitti Isonsannan vanhan sahan tukkeja Kokemäenjoessa jo kymmenvuotiaana. Talvet hän kävi kansakoulua. Vilhon isä oli sahamiehenä eri tehtävissä kaikkiaan 55 vuotta. Eläkkeelle jäätyään hän oli vielä neljänä kesänä uittamassa tukkeja.

Vilholla oli kaikkiaan 11 sisarusta. Perheen mökki sijaitsi Toejoella ja käsitti tuvan ja kamarin. Rakennus oli seitsemän metriä pitkä ja neljä leveä. Elintilaa oli vain noin 25m², koska tuvan ja kamarin uunit veivät paljon tilaa. Huonekaluja olivat kahden hengen sänky, kaksi kahden hengen sohvaa, kehto, pöytä, kolme tuolia ja piironki. Osa lapsista joutui nukkumaan lattialla. 1900-luvun alussa tontille rakennettiin samankokoinen uudisrakennus, jolloin myös tilaa tuli huomattavasti enemmän. Tontilla oli myös ulkorakennus, jossa oli sauna, puuliiteri, sikakoppi ja käymälä. Pihalla oli myös pieni vihannesmaa, jossa kasvatettiin perunaa, porkkanaa, lanttua ja punajuurta.

Perhe söi tavallisesti hapanta ruisleipää, perunaa ja silakkaa. Voita saatiin erittäin harvoin. Kerran tai kaksi viikossa syötiin lihakeittoa tai hernekeittoa. Juomana oli kotikaljaa. Kahvia keitettiin kahdesti päivässä.

Äiti ompeli lasten vaatteet käsin, koska ompelukonetta ei ollut. Pyhävaatteet tilattiin räätäliltä.

Sahalaisia

Vilhon ensimmäinen työpaikka oli sama kuin hänen isälläänkin eli tukinuitto vanhalla sahalla. Myös Vilho oli kymmenvuotias koulupoika aloittaessaan työt. Hänen tehtävänään oli avata ruuhkia ja työntää tukkeja kohti sahaa. Työaika oli kuutena päivänä viikossa klo 6-18 eli 12 tuntia ja päivän työstä maksettiin palkkaa yksi markka. Välillä Vilho kävi kokeilemassa muitakin töitä, mutta 14-vuotiaana hän pääsi Isonsannan sahalle asiapojaksi. Tässä työssä hän sai myös harjoitella sahanterien teroitusta. Palkka oli sama kuin uittotyössäkin eli markka päivässä.

Myöhemmin Vilho pääsi sahan lautatarhalle töihin. Laudat ja lankut lastattiin sahalla rautatien kuljetusvaunuihin, jotka työnnettiin työntekijöiden voimin läheiseen lautatarhaan, jossa puutavara tapuloitiin korkeiksi tapuleiksi eli lautatorneiksi kuivumaan. Laudat kuivuivat vuoden, jonka jälkeen ne lastattiin proomuihin ja vietiin laivattavaksi. Kesällä saattoi kiireisinä aikoina työpäivä venyä ympäri vuorokauden.

Sahalla pääsi sisätöihin vasta 18-vuotiaana. Vilho pääsi sisätöihin sairastuneen työntekijän sijaiseksi ja toimi useissa eri tehtävissä. Sahalla ei sisätöissä ollut naisia kuin muutama sahatyömiehen leski. Naimisissa olevat naiset eivät päässeet sisätöihin. Vilho ansaitsi 11-tuntisesta työpäivästä keskimäärin 5 markkaa. Palkka maksettiin joka toinen perjantai. Työntekijät saivat työpaikan puolesta myös polttopuut. Perheelliset miehet saivat kuusi syltä, nuoret miehet ja naiset neljä syltä.

Vilho meni naimisiin vuonna 1908 Selma Josefiina Grönholmin kanssa. He asuivat aluksi Josefiinan kotimökissä yhdessä tämän äidin kanssa. Mökin kahdessa huoneessa oli yhteensä 40m². Sisustus oli samanlainen kuin Vilhon kotimökissä. Tuore aviopari oli hankkinut avioiduttuaan myös ompelukoneen. He saivat pojan ja kaksi tytärtä.

Yleinen sauna Toejoella

Toejoella tulvi usein ja heidän kotinsa ympäristö oli aina hyvin kurainen. He päättivät muuttaa kuivempaan asuinpaikkaan vuonna 1919. Uusi kahden huoneen mökki löytyi läheltä Vilhon kotitaloa. Myöhemmin he muuttivat usein ja asuivat välillä esimerkiksi Isonsannan sahan alueella olevassa Rosenlew-yhtiön talossa. Vuonna 1955 Vilho ja Selma muuttivat omaan kahden huoneen ja keittiön asuntoon.

Lopulta Vilho yleni työssään Isonsannan sahalla vuorotyönjohtajaksi. Tätä työtä hän teki vuoteen 1941, jolloin hän siirtyi Seikun sahalle. Hän jäi eläkkeelle 70-vuotiaana vuonna 1955. Hän oli palvellut Rosenlewillä tuolloin 56 vuotta. Parhaimmillaan Isonsannan sahalla oli työskennellyt kuusi miestä Hartellin perheestä: Vilhon isä Karl ja hänen neljä poikaansa ja pojanpoika.

(Kertomus on tositarina lyhennettynä kirjasta "Se assuu Toejoe rannal". s. 166-169.)