Toteuta ittees

Toteuta ittees on uudenlainen toimintamuoto, jonka tarkoituksena on tarjota työttömille nuorille aikuisille mahdollisuus suunnitella ja toteuttaa oma kulttuuriprojekti. 
Tule tekemään kulttuuriprojektia
Toteuta ittees, by Kulttuuritalo Annis

Toteuta ittees ja peli -- seuraava projektiryhmä starttaa ti 9.2.

Toteuta ittees on toimintamuoto, jonka tarkoituksena on tarjota työttömille nuorille aikuisille toimintaa ja mahdollisuus toteuttaa itseään.

Osallistujat pääsevät yhdessä ideoimaan, suunnittelemaan ja toteuttamaan oman pelin. Ryhmä hoitaa projektin kaikki vaiheet ideoinnista ja suunnittelusta toteutukseen itse, Anniksen työntekijöiden avustuksella. Projektin aikana tutustutaan myös eri peleihin, pelimuotoihin ja pelien valmistukseen. Peli on tarkoitus toteuttaa fyysisenä kappaleena, mutta osa pelistä voi olla virtuaalisessa muodossa esimerkiksi taustamusiikkina.

Lisäksi ryhmä osallistuu talon viikoittaisiin työtehtäviin kasvien hoidosta tapahtumien järjestämisessä avustamiseen. Projektin aikana käymme läpi myös kiinnostuksen kohteitasi, osaamistasi ja vahvuuksiasi, ja autamme sinua miettimään, mikä voisi olla sinulle sopiva ala ja mitkä olisivat seuraavat askeleet kohti sitä. Jos olet kiinnostunut luovasta toiminnasta, piirrät, kirjoitat, valokuvaat, harrastat musiikkia tai käsitöitä tai olet taitava tekniikan kanssa, tämä voi olla sinun juttusi.

Toteuta ittees -toiminnan pääpaikkana on Kulttuuritalo Annis (Annankatu 6, Pori). Yksi projekti kestää kolme kuukautta, ja siinä työskennellään tiistaista torstaihin klo 10-15. Toimintaan tullaan pääsääntöisesti mukaan kuntouttavan työtoiminnan tai työkokeilun kautta. Tällöin saat osallistumispäiviltä 9€:n kulukorvauksen.

Seuraava projektiryhmä työskentelee 9.2.2021-6.5. Ryhmään otetaan osallistujia max 14 henkeä.

Jos olet kiinnostunut tulemaan mukaan, ota yhteys suoraan Annikselle, minna.wallenius@pori.fi, 044 7019159 tai omaan työntekijääsi TE-toimistossa, TYPissä tai sosiaalipalveluissa. Kerromme mielellämme lisää toiminnasta!