Etusivu > Tekninen palvelukeskus > Puistot ja metsät > Vihertietokeskus > Top 10 kysymykset > 5. Milloin on paras aika leikata pihan koristepensaita ja lehtipuita?

5. Milloin on paras aika leikata pihan koristepensaita ja lehtipuita?

Länsi-Suomessa maalis-huhtikuun leudot päivät ovat hyviä hetkiä leikata pihan pensaita ja puita. Varhain keväällä kasvit ovat vielä lepotilassa eli niiden lehtisilmut eivät ole vielä puhjenneet. Leikattaessa lepotilassa kasvit menettävät näin vähiten vararavintoa. Kovilla pakkasilla ei pidä innostua leikkauksista, koska jäätyneet puut halkeavat helposti. Syysleikkausta vältetään siksi että, sienitaudit leviävät helposti kosteassa ilmassa ja kasveihin syntyneet haavapinnat ovat otollisia saastuntakohteita.

kuva

Puita, joilla on keväällä voimakas mahlavuoto, leikataan joko loppukesällä tai hyvin varhain kevättalvella. Näin vältetään syksyllä tapahtuva leikkaus. Varhain kevättalvella leikatut puut ehtivät parantaa haavapintansa ennen mahlavuodon alkamista. Tarvittaessa on myös mahdollista poistaa mahlavuodon aikaan enintään sormenpaksuisia versoja, vaikka se ei olekaan tavoiteltavaa kuin istutusleikkauksessa. Syksyllä ja keväällä istutetut puut istutusleikataan keväällä mahlavuodon runsaudesta riippumatta.

Kuolleet oksat voidaan poistaa puista ja pensaista mihin aikaan tahansa vuodesta. mahlavuodostakaan ei tarvitse välittää, sillä kuollut oksa ei vuoda! Myös pahoin vioittuneet tai kasvitaudin vaivaamat oksat on syytä poistaa, vaikka ei olisikaan varsinainen leikkausaika.


Puita, jotka vuotavat keväällä runsaasti mahlaa:

  • hevoskastanjat
  • jalopähkinät
  • kirsikat
  • koivut
  • luumut
  • vaahterat

Mm. koivut ja vaahterat suositellaan leikattavaksi elokuussa. Koivuilla runsas mahlavuoto alkaa jo helmikuussa, joten koivuja ei leikata kevättalvella vaan säästeliäästi heinä-elokuussa. Vaahteroista poistetaan yleensä liian jyrkässä kulmassa kasvavia oksia.

Kirsikoita ja luumuja kuten hevoskastanjoita ja jalopähkinöitäkin voidaan leikata varhain kevättalvella maaliskuussa tai heti kun satokausi on ohi elokuussa. Yleensä kirsikoita leikataan vähän ja tarve kohdistuu kilpalatvaan, liian tiheään toisiinsa hankaavaan oksistoon tai vioittuneisiin oksiin. Luumujen leikkaustarve on lähinnä harventaa liian tiheää latvusta tai poistaa vioittuneita oksia.

Lisätietoja: suomalainentaimi.fi/aiheet/istutus-ja-hoito/leikkaukset