Pori-lisä 2022

Pori-lisä järjestöille, yhdistyksille ja säätiöille

Porin kaupunki tukee Porin seudulla toimivia rekisteröityjä järjestöjä, yhdistyksiä ja säätiöitä myöntämällä heille harkinnanvaraista Pori-lisää silloin, kun palkataan:

  1. porilaisia alle 30-vuotiaita, jotka ovat oikeutettuja valtion palkkatukeen
  2. porilaisia yli 30-vuotiaita, jotka ovat oikeutettuja valtion palkkatukeen ja jotka ovat saaneet työttömyyden perusteella vähintään 200 pv työmarkkinatukea

Lisäehdot:

  • Palkattavan henkilön työajan on oltava vähintään 80 % normaalityöajasta. 
  • Pori-lisän osuus on 15% (enintään 450 €/kk) –50 % palkkausmenoista.
  • Pori-lisässä huomioidaan lisäksi palkkatuesta säädetty enimmäismäärä. 
  • Tukea maksetaan korkeintaan 9 kuukautta/työllistetty. 

Pori-lisään liittyvästä oikeudesta voi lähettää tarkistuspyynnön os. pori-lisa@pori.fi.

Pori-lisä yrityksille

Porin kaupunki tukee yrityksiä myöntämällä heille harkinnanvaraista Pori-lisää silloin, kun palkataan:

  1. porilaisia alle 30-vuotiaita, jotka ovat oikeutettuja valtion palkkatukeen
  2. porilaisia yli 30-vuotiaita, jotka ovat oikeutettuja valtion palkkatukeen ja jotka ovat saaneet työttömyyden perusteella vähintään 200 pv työmarkkinatukea

Lisäehdot:

  • Palkattavan henkilön työajan on oltava vähintään 30 h/viikko. 
  • Yrityksille maksettava Pori-lisä on maksimissaan 15 % palkkauskustannuksista; enintään 450 €/kk. 
  • Tuki on maksimissaan 50 % palkkauskustannuksista yhdessä valtion myöntämän palkkatuen kanssa. 
  • Tukea maksetaan korkeintaan 9 kuukautta/työllistetty.

Pori-lisään liittyvästä oikeudesta voi lähettää tarkistuspyynnön os. pori-lisa@pori.fi.

Pori-lisä yrityksen palkatessa alle 30-vuotiaan nuoren oppisopimuskoulutukseen

Porin kaupunki tukee yrityksiä, jotka palkkaavat oppisopimuskoulutukseen vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleen alle 30-vuotiaan porilaisen nuoren. 

  • Pori-lisä on 20 % palkkauskustannuksista valtion myöntämän palkkatuen lisäksi. 
  • Valtion palkkatukea myönnetään harkinnan mukaan 30–50 % palkkauskustannuksista kuudesta kuukaudesta koko oppiaikaan. 
  • Pori-lisää maksetaan maksimissaan vuodeksi. 

Pori-lisää hakiessa lomakkeen kohtaan ”Lisätietoja” tulee merkitä, että kyseessä on 20 % tuki ja hakemus koskee oppisopimusta.

Pori-lisään liittyvästä oikeudesta voi lähettää tarkistuspyynnön os. pori-lisa@pori.fi.

Hakijoita koskevat muut ehdot

  • Työnantajalta edellytetään, että palkattavalle henkilölle on järjestetty työnohjaus.
  • Työsuhteen keskeytyksestä tai palkattomista työpäivistä johtuvat vähennykset on palautettava kaupungille tai vähennettävä seuraavasta ennakosta.
  • Työnantaja antaa kaupungille luvan tarvittaessa tarkistaa tilitystiedot TE-Palveluista.

Pori-lisän hakeminen

Hakemuksen liitteenä tulee olla kopiot työsopimuksesta ja valtion myöntämästä palkkatuesta. Tuki maksetaan pääosin ennakkoon 1–2 erässä. 

Pori-lisään liittyvät hakemukset tulee toimittaa osoitteella:

Porin kaupunki
Työllisyyspalvelut
Teljänkatu 5
28130 Pori

pori-lisa@pori.fi

 

Ota yhteyttä:

Johanna Koskela
Työvoimasuunnittelija
Elinvoima- ja ympäristötoimiala
Kasvupalvelut ja kaupunkisuunnitteluyksikkö / Työllisyysyksikkö
Jyrki Vuori
Työllisyyssihteeri
Elinvoima- ja ympäristötoimiala
Kasvupalvelut ja kaupunkisuunnitteluyksikkö / Työllisyyspalvelut
Teljänkatu 5 28130 Pori
Auli Frondelius
Palveluneuvoja
Elinvoima- ja ympäristötoimiala
Kasvupalvelut ja kaupunkisuunnitteluyksikkö / Työllisyysyksikkö