Uudet asukkaat

Oppimis- ja liikuntakeskus Itätuuli otettiin käyttöön elokuun alkupuolella koulujen alettua. Uusi monitoimikeskus pitää sisällään kaksi koulua, kirjaston sekä yhteisötila Salongin.
Kauppatorin bussilaitureille asennetaan uusia digikatoksia vanhojen pysäkkikatosten tilalle. Purku- ja asennustyöt aloitettiin maanantaina 12. elokuuta Kauppatorin Antinkadun puoleisella bussipysäkkialueella. Viimeistelytyöt jatkuvat vielä tämän viikon ajan.
Kirjojen yö järjestetään Porin pääkirjastossa ensi viikon torstaina 22. elokuuta kello 16 alkaen. Tänä vuonna viidettä kertaa toteutuvassa monipuolisessa kirjallisuustapahtumassa paneudutaan sankaruuteen.
Porin kaupunki tarjoaa yhteistyössä Harjavallan Emil Cedercreutzin museon kanssa kulttuurielämyksen japanilaiseen teatteritaiteeseen. Kaikille avoin ja maksuton teatterinäytös nähdään Porin Promenadisalissa 22. elokuuta kello 19.
Porin kaupungin kysely lempipaikoista on innoittanut porilaiset kertomaan omia suosikkipaikkojaan. Lisää lempipaikkoja toivotaan ilmiannettavaksi kaikilta asuinalueilta.
Porin kaupunki on mukana lauantaina 17. elokuuta järjestettävässä Pori Pride -tapahtumassa. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaa korostavalle tapahtumalle myönnettiin keväällä Rakkaudella porilaisille -hyvinvointirahaa.
Päivitys klo 13:18: Vika on saatu korjattua. Porin kaupungin verkkoon tehtiin aamupäivällä ennalta suunniteltu palomuurin päivitys. Päivitys ei sujunut suunnitelmien mukaan, jonka vuoksi Porin verkossa on ongelmia.
Kauppatorin bussilaitureille asennetaan uusia digikatoksia vanhojen pysäkkikatosten tilalle. Purku- ja asennustyöt aloitetaan maanantaina 12. elokuuta Kauppatorin Antinkadun puoleisella bussipysäkkialueella.
Subscribe to feed