Uusikoivisto

Samaan aikaan Toejoen kanssa alkoi kaupungin eteläpuolen rajalle syntyä Uudenkoiviston yhdyskunta 1800-luvun lopulla. Myös tämä alue kuului Ulvilaan. Maat omistanut Koiviston kartano ryhtyi myymään asuintontteja, joiden määrä kasvoi nopeasti useaan sataan. Uudenkoiviston hiekkainen maapohja oli huomattavasti parempaa rakennusmaata kuin Toejoki. Lisäksi aluetta ryhdyttiin rakentamaan väljemmin ja järjestelmällisemmin.

Iisakki Lammisen talo Uudellakoivistolla

Uusi yhdyskunta kasvoi nopeasti ja vuonna 1910 asukkaita oli 1040 ja kymmenen vuotta myöhemmin 1214. Vuonna 1938 alueella asui yli 2000 henkeä. Moni uusikoivistolainen kävi töissä Aittaluodon teollisuusalueella.

Uusikoivisto ja Toejoki olivat 1930-luvun lopulla saman kokoisia. Uusikoivisto liitettiin Ulvilasta Poriin vuonna 1941 osana suurempaa alueliitosta, johon kuului myös Toejoki.