Pormestarinluodon liikekeskuksesta tontinluovutuskilpailu Porissa

Pormestarinluodon alueella Porissa alkaa tontinluovutuskilpailu. Kilpailu koskee Pormestarinluodon elinkaarensa päässä olevan liikekeskuksen korvaamista nykyistä tehokkaammalla ja asuntopainotteisemmalla kokonaisuudella.
kuvituskuva_tekninen2_kuvaporinkaupunki.jpg

Kilpailun järjestämisestä vastaavat Porin kaupunki ja KOy Pormestarinluodon keskus. Ne valitsevat yhdessä kilpailun voittajan, jonka kanssa kaupunki jatkaa kaavasuunnittelua ja jolle kaupunki luovuttaa tontit.

Tontinluovutuskilpailu on normaalikäytäntö monissa Suomen kaupungeissa. Porin kaupunki käyttää juuri tämän tyyppistä kilpailua nyt ensimmäistä kertaa.

– Tontinluovutuskilpailun ideana on, että investorit, rakentajat ja suunnittelija muodostavat työryhmiä ja kilpailevat parhaasta toteutusideasta. Valitsijaraadin tehtävänä on valita toteutussuunnitelma, jonka arvioidaan menestyvän alueella parhaiten, kaupunkisuunnittelupäällikkö Mikko Nurminen kertoo.

Kilpailualue sijaitsee osoitteessa Alahangantie 1. Kilpailualueen pinta-ala on 12 993 neliömetriä, minkä lisäksi suunnittelua voi laajentaa siihen liittyville alueelle, joiden koko on yhteensä 7970 neliömetriä.

Alueen vahvuuksiksi Nurminen mainitsee korttelitehokkuuden sekä keskeisen sijainnin lähellä palveluita, Kirjurinluotoa ja kaupungin keskustaa.

– Alueelle sopivat luonnollisesti kerrostalot, mutta myös erinomaisesti esimerkiksi kytketyt omakotitalot ja 2–3-kerroksiset rivitalot

Kilpailu on kaikille avoin ja sijoittuu ajalle 1.2.–31.5.2018. Kilpailijoita pyydetään esittämään kilpailualueelle maankäytön suunnitelma ja tekemään suunnitelman mukaisista tonteista ostotarjous. Kilpailumateriaali ja lisätietoja löytyy verkosta pori.fi/tontinluovutuskilpailu.

Porin kaupunginhallitus on käsitellyt asiaa viime vuonna 18. syyskuuta ja 18. joulukuuta.