Itä-Porin monitoimitalon nimi on Itätuuli

Ensi vuoden toukokuussa Sampolaan valmistuvalle oppimis- ja liikuntakeskukselle etsittiin nimeä avoimella kilpailulla. Nimiehdotuksia Porilaine-lehden verkkosivulle jätettiin yli 600 kappaletta. Voittajaksi valikoitui Itätuuli.

Itätuuli valittiin yhdeksän muun nimiehdotuksen kanssa finaalivaiheeseen. Jatkoon päässeet nimiehdotukset olivat pääosin merihenkisiä. Muut ehdotukset olivat Aava, Horisontti, iPro, Kompassi, Lokki, Luotsi, Masto, Maininki ja Polku.

Nimikilpailun voittajasta päätti Porin kaupungin, Porin YH-asuntojen sekä Porilaine-lehden edustajista koottu raati. Päätöksessään raati huomioi, että Itätuuli-nimi nousi ylivoimaiseksi suosikiksi kiinteistöön tulevien koulujen oppilaiden ja henkilökunnan keskuudessa toteutetussa äänestyksessä.

– Itä-Porin yhtenäiskoulussa oppilaille järjestettiin suosikkinimestä lippuäänestys ja henkilökunta äänesti omaa suosikkiaan Wilmassa. Kolmas- ja kuudesluokkalaisilla iPro sai kannatusta, muuten Itätuuli nousi selväksi koko koulun suosikiksi, kertoo rehtori Marjo Katajisto.

– Meillä sekä oppilaat että henkilökunta valitsivat finaalikymmeniköstä kolme suosikkinimeä ja molemmilla ryhmillä Itätuuli oli ykkösvaihtoehto, jatkaa rehtori Jarmo Sutinen Koivulan koulusta. 

Raadin päätöstä tuki myös Porin kaupungin nimitoimikunnan lausunto. Siinä toimikunta kannatti Itätuuli-nimeä muun muassa siksi, että se viittaa alueen sijaintiin, on sävyltään positiivinen ja soveltuu hyvin käytettäväksi kiinteistöön tulevien toimijoiden nimien yhteyteen.

Kahden koulun lisäksi Itätuulen oppimis- ja liikuntakeskukseen tulee suuri sisäliikuntahalli, sivukirjasto ja alueen asukkaiden käyttöön tarkoitettu yhteisötila. Rakennuksen pinta-ala on 13 500 neliömetriä. Lisäksi pihalle rakennetaan lähiliikunta-alue, jossa on mahdollista pelata esimerkiksi jalkapalloa, koripalloa ja talvisin vaikka jääkiekkoa.

Itätuulen on suunnitellut Arkkitehti Oy Asmala, rakennuttaja on Porin YH-Asunnot Oy ja rakentaja MVR-yhtymä. Kiinteistön omistaa Sampolan Palvelukeskus Oy, joka on Porin kaupungin kokonaan omistama yhtiö. 

Nimikilpailun palkinnot – pääpalkinnon voittajalla vankka perustelu nimestä   

Nimikilpailussa voitokkaan ehdotuksen teki useampi henkilö, joten pääpalkintona olleen Jopo-polkupyörän voittaja arvottiin Itätuuli-nimeä ehdottaneiden kesken. Jopon voitti Anitta Koivula

– Nimessä on rakennuksen sijainnin ilmansuunta ja Porissa tuulee aina. Tuuli kuvaa myös vauhdikasta liikuntaa. Lisäksi nimessä on helppoja kirjaimia, joten se taipuu monen suussa helposti, perustelee Anitta Koivula Itätuuli-nimiehdotustaan.

Jopon lisäksi nimikilpailussa oli palkintona leffalippuja. Niiden saajat arvottiin kaikkien kilpailuun osallistuneiden kesken. Voittajille ilmoitetaan palkinnoista henkilökohtaisesti. 


Havainnekuva: Arkkitehti Oy Asmala

Ekaluokkalaiset laulamassa nimenjulkaisutilaisuudessa
Sampolan yhtenäiskoulun ekaluokkalaisia laulamassa nimenjulkaisutilaisuudessa, Kuva: Jan-Kristian Kivi
Arkkitehti Oy Asmala