Satakunnan alueella herännyt huoli nuorten nuuskan käytöstä

Nuorten kasvanut nuuskan käyttö sekä käytettyjen ja kuivatettujen nuuska annospussien myyminen alakouluikäisille on noussut Satakunnan ehkäisevän päihdetyön yhdyshenkilöiden huoleksi.

Kasvanutta nuuskan käyttöä vahvistavat vuoden 2017 kouluterveyskyselyn tulokset, josta ilmenee, että 2,3 % Satakuntalaisista 4. ja 5. luokkalaisista ovat nuuskanneet vähintään kerran ja 8. ja 9. luokkalaisista nuuskannut päivittäin 3,7 %. Luvut ovat hiukan korkeampia kuin vuonna 2013 tehdyssä kouluterveyskyselyssä.

Nuuska on tupakkajauheesta valmistettu kostutettu seos, joka pakataan rasioihin joko irtonuuskana tai annospusseissa. Nuuska sisältää nikotiinin lisäksi runsaasti eri kemikaaleja. Nuuskan runsas nikotiinipitoisuus ja pitkä altistusaika aiheuttavat voimakkaan riippuvuuden. Nuuska myös lisää suun alueen syöpien vaaraa ja kasvattaa sydän- ja aivoinfarktien riskiä. Nuuskan runsas käyttö on yhteydessä kohonneeseen diabetesriskiin ja sydämen vajaatoimintaan.

– Mikäli epäilet tai havaitset lapsesi käyttävän nuuskaa, puutu tilanteeseen välittömästi rauhallisesti keskustellen. Kerro lapselle huolestasi ja siitä, että hän on sinulle tärkeä. Nuuska toimii vakavana riskitekijänä lapsen turvalliselle kehitykselle, selittää ehkäisevän päihde- ja mielenterveystyön koordinaattori Jenni Lahtinen.

Nuuskan välittäminen ja myyminen alaikäiselle on rikos. Mikäli huomaat nuuskan välittämistä ja myymistä alaikäisille lapsille ja nuorille, puututhan vastuullisena aikuisena toimintaan. Välittämiseen ja myymiseen voit puuttua ilmoittamalla asiasta poliisille. Urheiluseurojen, vanhempien, koulujen ja nuorten itsensä tulisi aktiivisesti pyrkiä toimiin, joilla vähennetään nuuskan käyttöä.

Viime aikoina on myös havaittu, että käytettyjä nuuskapusseja on kuivattu ja myyty nuoremmille.

– Kuivatun nuuskapussin uudelleen käyttäjä altistuu paitsi nuuskan aiheuttamille haitoille sinänsä, myös infektioriskeille, kertoo Satakunnan sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava infektiolääkäri Raija Uusitalo-Seppälä.

Käytettyjen nuuskapussien välityksellä suun bakteerit ja osittain viruksetkin voivat siirtyä henkilöstä toiseen. Näiden kaikkien taustalla on paitsi limakalvovaurio myös bakteeri-infektio. Myös vakavampia sairauksia aiheuttavat bakteerit, kuten A-streptokokki ja jotkut stafylokokit (Staf. aureus) voivat tarttua käytetyn nuuskan välityksellä. Nämä bakteerit ovat sellaisia, että osalla ihmisistä niitä esiintyy oireettomana nielussa ja suussa, mutta toisella henkilöllä ne voivat aiheuttaa vakavan, joskus jopa kohtalokkaan sairauden. Myös herpes-ryhmän virukset tai niin kutsuttu suutelutauti voinee levitä käytetyn nuuskan välityksellä. Kaiken kaikkiaan käytettyyn nuuskaan liittyvistä infektioriskeistä tiedetään melko vähän, mutta infektiolääkäri pitää tapaa sekä vastenmielisenä, että vahingollisena.

Nuuskan käyttö aiheuttaa myös pysyviä muutoksia suun terveydelle. Nuuskan käytöstä johtuvien muutosten myötä hampaiden kaula paljastuu ja hampaat voivat esimerkiksi vihloa aiempaa herkemmin. Nuuskaajan hampaat värjäytyvät ja reikiintyvät ja kuluvat helposti, erityisesti irtonuuskaa käytettäessä.

– Nopeimmin nuuskan haitat ilmenevät suun limakalvoilla, joiden kanssa nuuska on suoraan kosketuksissa. Nuuskapussia tai irtonuuskaa pidetään usein samoissa kohdissa suuta ja tavallisin nuuskan aiheuttama vaurio onkin näihin kohtiin ilmestyvä paikallinen limakalvovaurio eli nuuskaleesio, kertoo Porin kaupungin suun terveydenedistäjä ja hammashoitaja Kirsi Vonk.

Nuuska jättää jälkensä limakalvoihin
Kuvassa nuori poika, joka käytti todella paljon nuuskaa ylähuulessa. Kuvasta näkee, miten suun limakalvo ärsyyntyy ja nuuska ärsyttää limakalvoja. Ensin ikeneen syntyy vaalea tai ruskehtava, ryppyinen läikkä kohta, jossa nuuskaa on pidetty. Ajan kuluessa läikkä voi tulla punakirjaviksi ja haavaiseksi. Silloin on kiire lääkäriin. Hampaiden ienrajoissa varsinkin nuuskanpitoalueilla hampaiden kiille reikiintyy todella nopeasti, koska nuuska sisältää paljon myös sokeria ja muita erilaisia lisäaineita.

Nuuskan sivuvaikutuksia ovat muun muassa:

  • Hampaiden värjäytymät: Nuuska värjää hampaat ja paljastuneet hampaan juurialueet pysyvästi ruskeiksi.
  • Hampaiden kuluminen: Nuuskan sisältämät hiekanjyvät kuluttavat hampaita.
  • Hampaiden reikiintyminen: Nuuskan sisältämä sokeri aiheuttaa reikiä varsinkin ienrajoihin.
  • Ikenien vetäytyminen: Ikenet vetäytyvät pysyvästi kohdissa, joissa nuuskaa pidetään toistuvasti. Tästä voi seurata hampaiden paljastuneiden juurten pintojen toistuvaa vihlovaa kipua.
  • Suun limakalvon muutokset: Nuuskan pitokohdassa limakalvo muuttuu vaaleaksi, ryppyiseksi nuuskaleesioksi tai ”norsunnahaksi”, myöhemmin punakirjavaksi ja haavaiseksi. Muutoksiin liittyy suusyöpäriski.
  • Pahanhajuinen hengitys: Suun bakteerit kiinnittyvät helposti nuuskan aiheuttamiin suun limakalvon poimuihin.

 

Nuuska