Lämpö toi eläimet Kirjurinluotoon etuajassa

Alkukesä on ollut poikkeuksellisen lämmin ja ruoho on kasvanut kovaa vauhtia, joten Kirjurinluodon eläimetkin ovat saapuneet jo hyvissä ajoin aitauksiinsa. Tänä vuonna kaikki eläimet tulevat Huittisista Henrietta Hievasen tilalta.

Veikeät alpakat ovat omassa aitauksessaan lähellä Kirjurinluoto Arenaa. Kaikki neljä alpakkaa ovat uroksia, niistä yksi on vaaleakarvainen ja muut kolme tummempia. Myös alpakoilla on omia, niille ominaisia luonteenpiirteitä; vaalea alpakka voi toisinaan olla herkkä potkaisemaan ja yksi tummakarvaisista pojista saattaa yllättäen vaikka sylkäistä.

Keskeltä Kirjurinluotoa, lintuhäkkien vierestä löytyy lampaiden ja vuohien aitaus. Aitauksessa asustaa kolme karitsaa, lammasta ja kuttua, kaksi pukkia sekä yksi pässi. Pääasiassa alpakat, lampaat ja vuohet syövät kauraa ja rehua, ja ruokinnasta vastaavat kaupungin eläintenhoitajat.

Kun eläimiä käy tervehtimässä, niitä voi halutessaan syöttää läheltä löytyvillä voikukilla, ruoholla tai pajulla. Säiden salliessa eläimet viihtyvät Kirjurinluodossa aina Porin päivään saakka.

 

Kirjurinluodon alpakat