Porin vuoden ensimmäinen toimintaympäristökatsaus valmistui – työllisyydessä positiivisia muutoksia

Vuoden ensimmäisessä toimintaympäristökatsauksessa tarkasteltiin toimintaympäristön muutoksia vuoden 2018 tammikuusta huhtikuuhun. Muutoksia vertailtiin myös viime vuoden tuloksiin. Etenkin työllisyydessä on tapahtunut Porissa positiivisia muutoksia.

Toimintaympäristökatsauksen mukaan avoimien työpaikkojen lukumäärä Porissa on kasvanut alkuvuoteen verrattuna. Porissa oli keskimäärin 1229 avointa työpaikkaa kuukaudessa tammikuun ja huhtikuun välillä. Myös työttömien määrä on laskenut alkuvuodesta lähes 700 henkilöllä.

Porilaisten pitkäaikaistyöttömien, alle 25-vuotiaiden työttömien ja yli 50-vuotiaiden työttömien määrä on laskenut yleisen kehityksen mukaisesti viime vuoden aikana keskimäärin 20 prosentilla. Porissa työttömien aktivointiaste oli tämän vuoden tammikuussa neljänneksi korkein. Aktivointiasteen vertailussa oli Suomen 20 suurinta kaupunkia.

– Porin kaupunki on viime elokuusta lähtien ollut mukana alueellisessa työvoima- ja yrityspalvelukokeilussa. Kaupunki on kokeilussa vastannut laissa määriteltyjen kohderyhmien työvoimapalveluista. Porissa kohderyhmään kuuluvat alle 25-vuotiaat, jotka ovat olleet työttömänä yli 6 kk sekä yli 200 päivää työmarkkinatukea saaneet pitkäaikaistyöttömät. Kokeilun tulokset ovat olleet hyviä, kertoo Porin kaupungin työllisyyden hoidon päällikkö Juha Laine.

Työllisyyden tehostaminen on otettu Porissa tärkeäksi tavoitteeksi. Porilaisia työllistäville yrityksille ja järjestöille myönnetään tietyissä tapauksissa työllistämiseen kannustavaa Pori-lisää.

– Kaupunginhallitus hyväksyi tammikuussa työllisyyden hoidon toimintasuunnitelman kuluvalle vuodelle. Toimintasuunnitelmassa päätettiin muun muassa tehostaa työllistämistä, tarjota työhönvalmennusta kaikille työllistetyille ja myöntää Pori-lisää porilaisia nuoria ja pitkäaikaistyöttömiä työllistäville yrityksille ja järjestöille. Kaupunginvaltuusto on myöntänyt työllisyyden hoitoon kahden miljoonan euron lisämäärärahan vuodelle 2018, Laine selvittää.

Huhtikuun lopussa tehty toimintaympäristökatsaus paljasti myös muita positiivisia asioita toimintaympäristössä. Katsauksen mukaan Pori on asukasluvultaan Suomen 10. suurin kaupunki. Porin jälkeen seuraavaksi suurin kaupunki on Kouvola, jossa asui tarkastushetkellä 584 asukasta vähemmän kuin Porissa. Toimintaympäristökatsauksen mukaan myös väestönlisäys Porissa on vuoden 2018 ensimmäisen kolmanneksen aikana kääntynyt positiiviseksi.

Kuva: Henna Kola

Kuvituskuva